Uusiseelantilainen pariskunta vaatii lentoyhtiöltä hyvitystä 13 tunnin lennostaan.
Uusiseelantilaiset Gill ja Warren Press väittävät, että heidän Singapore Airlinesin lentonsa Pariisista takaisin Uuteen-Seelantiin meni pilalle matkustamossa piereskelevän koiran vuoksi. Pariskunta vaatii hyvitystä lennostaan.
Gill kertoi paikalliselle Stuff-sivustolle kuulleensa alkuun raskasta korinaa, jonka pian tajusi olevan viereisen matkustajan mukana olevan koiran hengitystä. Jo tässä vaiheessa nainen ilmoitti, ettei kestä ääntä koko lentoa. Pahin oli kuitenkin vasta edessä.
Lue myös: Brittimatkustaja osti kaikki pähkinäpussit lennollaan: "Ette jättäneet vaihtoehtoja"
Tukikoira kuolasi ja piereskeli
Pariskunta kuuli koiran omistajan kertovan toiselle matkustajalle, että lemmikki lievitti hänen ahdistustaan. Singapore Airlines ei ole hyväksynyt niin kutsuttuja "emotionaalisia tukikoiria" lennoilleen huhtikuusta lähtien, mutta niiden matkustajien kohdalla, jotka olivat varanneet lentonsa ennen huhtikuuta, on tehty poikkeuksia.
Pressien mukaan koira itse vaikutti stressaavan ja olevan huonovointinen. Kun Pressit ottivat asian puheeksi lentohenkilökunnan kanssa, heille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä takariviin.
Pariskunta ei kuitenkaan halunnut luopua maksamistaan economy-luokan premium-penkeistä. Puolivälissä 13 tunnin lentoa ilmoille pärähti kuitenkin uusi ongelma.
Pressien mukaan koira oli alkanut piereskellä ja alkanut ikävästi lähestyä pariskunnan henkilökohtaista tilaa.
– Koira ei voinut olla käytävällä, koska kärryt eivät olisi mahtuneet kulkemaan, joten sen piti tulla lähemmäs, mikä tarkoitti, että sen pää oli aviomieheni jalkojen alla, Gill selittää.
