Pfizerin koronarokote saattaa estää tartuntoja luultua huonommin – Israelissa tautitapaukset taas kasvussa

Israel on koronarokottamisen kärkimaa – paikallinen toimittaja kertoo, miten se onnistui 4:39
Israel oli aluksi koronarokottamisen kärkimaa – paikallinen toimittaja kertoo, miten se onnistui.

Israel kertoi maanantaina, että Pfizerin koronarokote ei estä tartuntoja ja oireetonta tautia niin hyvin kuin aiemmin luultiin. Rokote estää kuitenkin edelleen hyvin tehokkaasti vakavaa tautia.

Maan terveysministeriön mukaan rokote estää tartuntoja ja oireetonta tautia 64 prosentin teholla. Ministeriö ei kertonut, paljonko luku on ollut aiemmin, mutta toukokuussa julkaistun raportin mukaan Pfizerin rokote tarjosi 95 prosentin suojan tartunnoilta sekä taudin vakavalta muodolta.

Israel ilmoitti laskusta samaan aikaan, kun koronan deltavariantti on levinnyt ja maassa luovuttiin sosiaalisia kontakteja rajoittavista rajoituksista.

Rokote estää kuitenkin edelleen hyvin tehokkaasti, peräti 93-prosenttisesti, vakavaa sairaalahoitoa vaativaa tautimuotoa.

Pfizerin tiedottaja ei halunnut kommentoida Israelin lukemia Reutersille. Hän kuitenkin mainitsi toisen tutkimuksen, jonka mukaan rokotteen antamat vasta-aineet kykenivät neutralisoimaan jokaisen tiedossa olevan variantin, vaikkakin vähäisemmällä teholla.

Tartunnat lähteneet uudestaan nousuun

Israelissa noin 60 prosenttia on saanut ainakin ensimmäisen annoksen Pfizerin rokotetta. Aluksi rokotukset etenivät nopeasti ja tammikuusta kesäkuuhun päiväkohtaiset tartuntatapaukset tippuivat 10 000:sta alle kymmeneen.

Tämän vuoksi Israel löyhensi sosiaalisten kontaktien rajoituksia sekä poisti maskipakon, jota on osittain palautettu viime päivinä. Samaan aikaan deltavariantti on alkanut levitä maassa.

Sunnuntaina uusia tartuntoja todettiin jo 343. Vakavasti sairastuneiden määrä on noussut 14 tapauksella 35:een.

Myös rokotustahti on hidastunut selvästi, sillä maa saavutti Our World in Data -sivuston mukaan 60 prosentin kattavuuden ensimmäisen annoksen jo ennen toukokuun puoliväliä eikä se ole juuri siitä noussut. Toisen annoksen on saanut lähes yhtä moni.  

Israelin virusasiantuntijat eivät kuitenkaan usko uuteen yhteiskunnan sulkuun, sillä vakavampaa tautia on ollut huomattavasti aiempaa vähemmän.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat