Suomessa pitää olla maailman paras työelämä. Siihen meillä on kaikki mahdollisuudet, kirjoittaa MTV Uutisten vieraskolumnissaan valtiovarainministeri Petteri Orpo.
Minä ja muut kokoomusministerit olemme kuluneena syksynä tavanneet laajasti palkansaajia ja palkansaajajärjestöjä. Olemme etsineet yhteisiä tavoitteita työelämän kehittämiseksi. Hyvät keskustelut ovat rakentaneet keskinäistä ymmärrystä ja virittäneet uusia avauksia.
Esimerkiksi kyläily palvelualan PAM:ssa kirkasti minulle entisestään, miten sovellusten, kuten Uber, kautta tilattava työ muovaa palvelualaa uusiksi. Kaikki eivät välttämättä tule palkallaan toimeen. Muuttuva työelämä vaatii pelisääntöjen päivittämistä. Tulin myös entistä varmemmaksi, että sosiaaliturvamme vaatii remonttia. Työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa.
Reilusta parista kymmenestä tapaamisesta on helppo poimia yhteinen viesti: suomalaista yhteiskuntaa on uudistettava.
Ei aina vain yhtä pitkää työuraa vaan hyvää työelämää
Teknologian kehittyminen, robotisaatio, automatisaatio ja digitalisaatio huolettavat monia. Moni miettii, pysyykö kehityksessä mukana, pärjääkö. Ymmärrän huolet, mutta teknologian kehittyminen on minusta iso mahdollisuus.
Työelämässä muutokset tarkoittavat myös muun muassa sitä, että työsuhteen muodot moninaistuvat, ja yhden työnantajan palveluksessa tehtävät pitkät työurat hupenevat. Voimme silti säilyttää hyvän ja tasa-arvoisen työelämän.
Jokaisen jo töissä olevan, työtä etsivän ja vasta työelämään tulossa olevan on voitava päivittää ja täydentää osaamistaan muuttuvan työelämän tarpeita vastaavaksi. Myös työn ja erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittaminen pitää olla nykyistä helpompaa.
