Annika Saarikon kolumni: Jaksaminen on merkittävä kansallinen kysymys

Koronatartuntojen pysyessä korkealla näyttää siltä, että terveydenhuollossa joulukaan ei tuo helpotusta. On tärkeää, että sairaanhoitopiirit ja työntekijät löytävät yhteisen näkemyksen siitä, miten asiat järjestetään niin, että henkilökuntaa riittää pyhien yli.

Myös etätyön tekijöitä saattaa painaa uupumus. Vaikka etätyön myötä lisääntyneessä joustavuudessa on paljon hyvää, siihen liittyy myös riskejä. Yksi syy uupumukselle on nimittäin koettu yksinäisyys. Voi olla, että juuri yksinäisyydestä kertovatkin esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijoille tehdyt kyselyt. Niiden tulokset kertovat koronavuoden aikana laskeneesta opiskelijoiden opiskeluinnosta ja huolestuttavan voimakkaasti lisääntyneestä uupumuksesta. Uupumusta kokevat erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijat.

Yhteisöllisyyden kokemus on tärkeä

On tärkeää, että koronatilanteen jatkuessa työpaikoilla ja kouluissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten etätyömaailmassa voidaan luoda yhteisöllisyyden kokemusta. Johtaminen ei saa jäädä pelkkien sähköpostien ja someviestien lähettämisen varaan, vaan tarvitaan kohtaamisia ja vapaata jutustelua, vaikka sitten niissä tiimsseissä. Myös paremman palautumisen opettelu on välttämätöntä. Jatkuva digitaalisten välineiden käyttö kuormittaa aivoja ja vaatii vastapainokseen kiireettömyyttä – jopa tylsyyttä.

Tuoreen työolobarometrin mukaan myönteistä on, että Suomessa työelämää on kyetty kehittämään siten, että suurin osa palkansaajista koki työssään työn imua – innostusta, tarmokkuutta sekä työhön uppoutumista. Tähän voi olla tyytyväinen.

Samalla on tunnustettava, että koronan ulkopuolellakin työuupumus on suomalaisessa yhteiskunnassa iso ongelma. Koettu kiire ja stressi ovat lisääntyneet. Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että ajaudutaan ennenaikaisesti pois työelämästä eläkkeelle. Olen huolestunut siitä, että työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden lukumäärä on kääntynyt nousuun pitkän laskusuunnan jälkeen. Erityisesti masennuksen osuus niin työkyvyttömyyseläkkeiden kuin sairauspäivärahojen myöntöperusteissa on kasvanut. Pitkien sairauspoissaolojen määrä on myös kasvanut viime vuosina.

Juuri neuvotellussa kokonaisuudesta yli 55-vuotiaiden työllisyyden lisäämiseksi sovittiin, että lainsäädäntöä uudistetaan niin, että työn henkisen ja fyysisen kuormitukseen hallintaan tulee uusia työkaluja. Erityisesti pidän tärkeänä, että työn henkinen kuormittavuus nostetaan vahvemmin esiin perinteisemmän fyysisen kuormituksen rinnalle.

On luotava uusia työkaluja

Esitän, että laajalla yhteistyöpohjalla rakennamme ohjelman, jonka tavoitteena on saada aikaan konkreettisia toimia, joiden avulla kuormittunut henkilöstö jaksaa työelämässä niin koronakriisin yli kuin sitä seuraavat vuodet. Työnantajille on luotava uusia työkaluja, joilla ennakoivasti ylläpidetään ihmisten työkykyä. Kannustava matalan kynnyksen esimerkki on ollut S-ryhmässä, jossa on tarjottu työntekijöille mahdollisuutta päästä terapiaan kahden viikon sisällä.

Työelämän muutosten pitää lähteä myös ihmisten ja perheiden tarpeista. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja työaikoihin vahvistavat työhyvinvointia ja jaksamista. Työpaikoilla pitää entistä enemmän yhdessä katsoa, kuinka esimerkiksi kuormittavassa vuorotyössä voi vaikuttaa työvuoroihinsa. Se, että on mahdollisuus suunnitella omia työvuoroja helpottaa työn ja perheen tasapainoa. Näin kunkin omaa elämäntilannetta voidaan huomioida paremmin.

On myös syytä keskustella, tulisiko työntekijällä olla nykyistä vahvemmat oikeudet lyhentää työaikaansa tietyissä elämäntilanteissa, jos siitä ei synny kohtuutonta vaikeutta työnantajan toiminnalle. Pitäisin tätä myös työnantajan etuna. Ikääntyneiden osalta tästä juuri sovittiin. Ajatuksena on parantaa mahdollisuuksia vapaaehtoisen osa-aikatyön tekemiseen ilman, että se on subjektiivinen oikeus.

"Työelämän ei tule olla joko täysillä puurtamista tai kotona olemista"

Työaikajoustoilla on myös yhteys väestöpolitiikkaan. Perheystävällisempi työelämä kannustaa siihen, että lapsiperhearki on mahdollista sovittaa yhteen työelämän vaatimusten kanssa. Lapsiperheiden kannalta työelämän ei ole tule olla joko täysillä puurtamista tai kotona olemista.

Ja kun omat voimat loppuvat, apua pitää olla tarjolla matalalla kynnyksellä ilman häpeän leimaa. Perheiden arjen kannalta on tärkeää, että avun saamiseksi riittää yhden oven avaaminen. Monilla paikkakunnilla Suomessa on jo esimerkiksi perhekeskuksia, joissa kuntien ja kuntayhtymien sekä järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa tuodaan samaan paikkaan.

Työaikajärjestelyjen lisäksi työpaikan sijainnilla on väliä. Etenkin lapsiperheiden, mutta myös ihan kaikkien meidän jaksamiseen vaikuttavat työn lisäksi myös ympärillä olevan yhteisön tarjoamat tukiverkot. Isovanhemmat, naapurit ja ystävät. Toivon, että tulevaisuudessa paikkariippumaton työnteko voi tarjota mahdollisuuden entistä useammalle valita asuinpaikkansa myös tästä näkökulmasta.