Kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen käytöstä aiheutuva ympäristörasitus on huomattavasti henkilöautoja pienempi. Henkilöautojen korvautuminen kevytmoottoripyörillä helpottaisi myös liikenneruuhkia kaupungeissa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä jätti heinäkuun lopulla kirjallisen kysymyksen eduskunnan puhemiehelle. EU:n ajoneuvodirektiivi mahdollistaa poikkeuspykälän kautta kevytmoottoripyörän kuljettamisen henkilöauton ajokortilla, ja Mäkelän mukaan olisi toivottavaa sekä liikenteellisesti että ympäristön kannalta, että poikkeuspykälä otettaisiin käyttöön meilläkin.
– Sellainen järjestely on käytössä yli kymmenessä Euroopan maassa, ja moottorialan järjestöt ovat tehneet aloitteen myös Suomen kansallisesta käyttöönotosta, Mäkelä toteaa.
B-ajokortilla saa ajaa A1-luokan kevytmoottoripyörää tietyin edellytyksin Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Latviassa, Tsekin tasavallassa, Maltalla, Slovakiassa, Portugalissa, Belgiassa, Itävallassa ja Luxemburgissa.
Käsittelykoe vaatimuksena
Ehdotuksen kannalla on myös Teknisen Kaupan Liitto, joka katsoo, että toteutuessaan se edistäisi kaupunkiliikenteen sujuvuutta mahdollistaen B-kortin omistajan ajaa alle 125-kuutioista kevytmoottoripyörää.