Hallitus ehdottaa perintöveroon huojennusta – tulisi kuitenkin veronmaksajalle kalliiksi
Hallitus esittää perintöveroon kymmenen vuoden maksuaikaa, mutta vuosikorkoa perittäisiin heti ensimmäisen maksun eräännyttyä jopa 11 prosenttia. Etujärjestöt tyrmäsivät esitetyn korkotason lausuntokierroksella.
Tarkoitus on ollut hyvä. Petteri Orpon (kok.) hallituksen lakiluonnoksessa perintöveron maksuaika kasvaisi kymmeneen vuoteen. Samalla etujärjestöt ovat huolestuneet suunnitellusta korkotasosta, jossa vuosikoron marginaali olisi seitsemän prosenttia.
– Nyt kahden vuoden jälkeen saatavat ovat voineet voineet mennä ulosottoon, tai yritys on päätynyt konkurssiin. Pidennys on hyvä, ainoa korjattava asia hallituksen esityksessä on viivästyskorko, sanoo toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta.
– Se on täysin kohtuuton, kun se on nyt viitekorko plus seitsemän prosentin marginaali eli 11 prosenttia. Sen koron pitää olla kohtuullisempi, sitten tämä on hyvä uudistus, Lehtinen jatkaa.
Liitolta muitakin toiveita
Perheyritysten liitto toivoo, että maksuajan pidennys koskisi myös lahjaveroa. Jo tällä hetkellä sukupolven vaihdoksen tekevä yrittäjä voi saada pidemmän maksuajan ilman korkoa, mikäli perijä on mukana yrityksen toiminnassa ja omistaa siitä vähintään kymmenen prosenttia.
Silti nykyinen hallituksen esitys saa kritiikkiä myös perheyrittäjiltä.
– Nythän sinne on määritelty varsin korkea, oikeastaan kohtuuton viivästyskorko. Ja jos määritellään että maksulle on maksuaikaa, niin silloin se maksu ei voi myöskään viivästyä. Joten katsotaan, että viivästyskorko -ajattelu on perusteeton, sanoo toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.
Hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että monien yritysten toivomaa perintöverotuksen korvaamista luovutusvoittoverolla selvitetään. Siinä kyseessä on jo korkotasoa isompi, periaatteellinen kysymys.
– Se on äärimmäisen suuri, mutkikas, monimutkainen asia, jossa on myös häviäjiä, ei ainoastaan voittajia. Sitä varmasti selvitetään tulevaisuudessa, sanoo Veronmaksajien Lehtinen.
Hänen mukaansa perintöveron kohtuuttomaksi koettu korkotaso on kysymyksenä kiireellisempi, sillä se toteutuisi luultavasti jo ensi vuoden alussa.
Uusimmat
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
Lataa lisää