Yhdysvaltalainen Adlerin perhe väittää, että heidät potkittiin pois American Airlines -lentoyhtiön lennolta siksi, että muut matkustajat valittivat heidän haisevan pahalle, kertoo muun muassa Abc 7 -sivusto.
Yhdysvaltain Detroitissa asuva Adlerin perhe väittää, että heitä ei päästetty American Airlinesin lennolle, koska muut matkustajat olivat valittaneet heidän haisevan pahalta.
– Emme me haise millekään. Meissä ei ole mitään vikaa, Yossi Adler kertoi WPLG-sivustolle.
Yossi, hänen vaimonsa Jennie ja heidän pieni vauvansa olivat palaamassa kotiin Detroitiin lomamatkaltaan Miamista keskiviikkona, kun heitä ei päästettykään koneeseen.
Yossin mukaan lähtöportti vain suljettiin eikä heitä päästetty koneeseen.
– Sitten he sanoivat: ”Olen pahoillani, hyvä herra, jotkut ovat valittaneet vartalonne tuoksusta, joten emme voi päästää teitä koneeseen”, Yossi kertoo.
– He sanoivat, että voisimme ottaa tavaramme ja he valehtelivat, Yossi kertoo.
Perheen mukaan heille kerrottiin, että heidän matkalaukkunsa otettaisiin pois koneesta, mutta näin ei käynyt. Heille jäivät ainoastaan heidän yllään olevat vaatteet.

