Pepe Willberg ihmettelee Pepe & Saimaa -levynsä huimaa vastaanottoa.
Laulamiseen ei isoa tilaa tarvita. Silti Pepe Willberg piti komeron kokoista äänityskoppia hieman liian pienenä. Käynnissä olivat uuden levyn äänitykset muusikko-säveltäjä Matti Mikkolan omassa studiossa.
Koska tila oli oma, sai parivaljakko rauhassa hioa laulua siihen asti, että he olivat tyytyväisiä.
– Jos äänitys alkoi tuntua puisevalta, kävimme ottamassa kahvit. Soitimme Beatlesia tai Elvistä ja pohdimme rauhassa maailman murheita, Willberg kertoo.
Pepe & Saimaa -levy ilmestyi toukokuussa: ensin se vietteli proge-piirit ja sitten radiokanavat. Se sai aikaan hulinan, jota paluun tekevä artisti harvoin näkee. Kriitikot ovat vuolaasti kehuneet Mikkolan kokeilevia sinfonisia popsävellyksiä ja Pepen heleää ääntä.
Willbergin mukaan levyn menestys johtuu siitä, että se tehtiin ilman kiirettä ja ulkopuolisia paineita.
Albumin kypsyttely alkoi jo kauan ennen kuin Willberg astui äänityskoppiin. Saimaa-levy on Tehosekoitin-yhtyeestä tutun Mikkolan suuri unelma. Loppujen lopuksi oli sattumaa, että juuri Willberg valikoitui levyn laulajaksi.
Kiitosta kädestä pitäen
Mikkolan ja Willbergin ensimmäinen yhteinen sinkku Lyhyenä hetkenä oli Radio Suomen soitetuin vuonna 2012. Vaikka ilmassa oli merkkejä, että pitkään haudutetulle kokeilevalle popmusiikille olisi kysyntää, toukokuussa ilmestyneen paluulevyn menestys oli Willbergille yllätys.