Muusikko Pepe Willberg on musisoinut elämänsä aikana monenlaisissa kokoonpanoissa muun muassa Dannyn ja Kirkan kanssa. Musisointi on hänelle ennen kaikkea hauskanpitoa, eikä hän tiedä, mitä tekisi ilman sitä.
Muusikko Pepe Willbergistä, 77, tehty dokumenttielokuva Pepe sai ensi-iltansa 4. lokakuuta. Päätähdessä teos ei varsinaisesti herätä mitään sen kummempia tuntemuksia – onhan hän itse "elänyt ne kaikki tarinat".
– Mutta onhan se jollain tavalla eriskummallista. Toisaalta olen nähnyt erilaisia televisiojuttuja, mitä olemme tehneet vuosikymmenten aikana, joten ei tämä elokuva ole sillä tavalla uusi tai vieras asia, Willberg kertoi MTV Uutisille elokuvan kutsuvierasensi-illassa 2. lokakuuta.
– Se tietysti yllättää, kun kaverit kehuvat. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan oikeassa elämässä, Willberg pohti.
Dokumenttielokuvan tekeminen lähti liikkeelle samaan tapaan kuin hyvin moni muukin asia muusikon elämässä: joku soittaa ja kysyy, kävisikö tällainen.
– Ei tätä tarvinnut miettiä, kun kysyjä oli tuttu Severi (Koivusalo, ohjaaja-käsikirjoittaja). Jos olisi ollut kaukaa viisas, niin tämän olisi voinut tehdä jo pari vuotta aiemmin, kun oli näitä kavereita vielä mukana pelissä, Willberg sanoi ja viittasi esimerkiksi vuonna 2023 kuolleeseen, jonka puhelu kuullaan elokuvassa.

