Penttilä: Olemme kapitalismin kankkusessa

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n johtaja Risto E.J. Penttilä Huomenta Suomessa 16.4.2009. Kuva: MTV3

Finanssivetoisen kapitalismin aika on ohi, julistaa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n johtaja Risto E.J. Penttilä.

Penttilä sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että finanssikapitalismin juhlat ovat ohi ja olemme nyt krapulassa, globaalin kapitalismin kankkusessa.

- Se on myös moraalinen kankkunen ja väitän, että tässä on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, että missä meni vikaan.

Penttilä näkee, että taantuma on tuonut suuren ideologisen taistelun siitä, millaiseksi kapitalismi muodostuu tulevaisuudessa. Se on varmaa, että jonkinlainen markkinatalousjärjestelmä säilyy.

- Yksi vaihtoehto on valtiovetoinen kapitalismi, jota äärimielessä edustaa Kiina, Venäjä ja Singapore. Sillä on myös kannattajia Euroopassa, kuten Ranska.

Toinen malli on Penttilän mukaan kansankapitalismin malli, jota esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tuo esiin voimakkaasti. Yhdysvalloissa argumentoidaan kansanmallin puolesta siten, että 70-luvulta saakka keskiluokka ei ole päässyt kunnolla hyötymään talouden kasvusta.

- Nyt, jos uskoo, että terve markkinatalous on ihmisen paras kaveri, niin nyt siitä pitäisi tehdä ihmisen paras kaveri. Pitäisi tehdä sellaisia reformeja, että keskiluokka pääsisi nauttimaan paremmin tulevan nousun hedelmistä.

Penttilä vakuuttaa, ettei entiseen ei ole paluuta, vaan siirrytään jalostuneempaan kapitalismiin.

-Tämä oli suuri kupla, jossa elimme. Se ei ollut vain pankkiirien hulvatonta toimintaa, vaan taustalla oli kylmän sodan loppuminen, joka toi yli miljardi uutta työntekijää ja kuluttujaa globaaliin markkinatalouteemme. Tämä synnytti valtavia epätasapainoja. Toiset säästivät, toiset tuhlasivat. Sen täytyi purkautua joskus. Nyt, kun menemme tästä eteenpäin, emme näe tälläisiä kriisejä uudestaan. Sen voin veikata, ettei näin suurta kriisiä tulla enää näkemään.

Keskiluokan kapinaa on syytä pelätä

Penttilä huomauttaa, että keskiluokka on noussut nyt kapinaan, jonka markkinatalouden puolustajien tulisi huomioida.

- Suuri kysysmys on se, onko keskiluokka Kiinassa vielä ensi ja seuraavana vuonna tyytyväinen siihen mitä talouskasvu voi heille antaa. Jos ei ole, silloin olemme aika vakavassa tilanteessa. Myös poliittisen järjestelmän toimivuus Euroopassa voi olla uhanalaisena, jos keskiluokka ei koe, että tästä kriisistä päästään kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Vaikka finassikapitalismista on tullut tämän päivän kirosana, ei sitä Penttilän mukaan haudata tulevaisuudessa.

- Esimerkiksi Suomessa tämä on ollut hyvin hallinnassa, pankithan ovat toimineet Suomessa hyvin ilman ylilyöntejä. Vaikka sanoin, ettei paluuta vanhaan finanssikapitalistikeskeiseen malliin ei ole, sitä tarvitaan. Maailmantalous ei kasvanut lainkaan ennen nykyisen pankkijärjestelmän tuloa ja nyt emme voi toimia tulevaisuudessa ilman luotonantoa, ilman sitä, että meillä on koko ajan saatavilla polttoainetta yrityksille. Hyvää on se, että näkemykseni on, että pankkijärjestelmä alkaa globaalisti olla kriisissä voiton puolella.

Penttilä luennoi tänään Helsingin yliopistossa aiheesta Finanssikapitalismi on kuollut, eläköön kansankapitalismi.

Katso Risto E.J.Penttilän haastattelu (Huomenta Suomi 16.04.2009)

Lue myös:

    Uusimmat