Pelottava yhteenotto: Dereck Chisora sai uuden vastustajan, jolle on jo suositeltu uran päättämistä

Nyrkkeilyn brittitähti Dereck Chisora kohtaakin maanmiehensä David Pricen Lontoossa 26. lokakuuta. Chisoran piti ottaa yhteen Joseph Parkerin kanssa, mutta uusiseelantilainen joutui vetäytymään raskaan sarjan kamppailusta. 

Parker vetäytyi vedoten sairastumiseen, jonka hän uskoi olevan seurausta hämähäkinpuremasta. Price ottaa mielellään Parkerin paikan. 

– Olen käynyt salilla koko kesän, sillä halusin olla kunnossa tällaista kutsua varten. Ja nyt olen valmis, Price kommentoi BBC:n mukaan. 

Käänne on aiheuttanut myös hieman huolestuneita arvioita, sillä Chisora, 35, tunnetaan armottomana tyrmääjänä ja Price on kokenut urallaan useita raskaita tyrmäystappioita. Esimerkiksi Aleksandr Povetkin löi 36-vuotiaan Pricen rumasti kanveesille maaliskuussa 2018. 

Varsinkin tuon ottelun jälkeen Pricen uran uskottiin päättyvän, mutta hän on otellut sittemmin neljä kertaa nimettömämpiä iskijöitä vastaan ja voittanut kolmesti. 

Promoottori Eddie Hearn pitää Chisoran ja Pricen kohtaamista herkkupalana. 

– Molempien ottelijoiden urat ovat vaakakupissa, joten he tulevat antamaan kaikkensa. Tästä tulee dramaattinen ottelu, Hearn herkutteli. 

Chisoran uran saldo on 31 voittoa (22 tyrmäystä) ja yhdeksän tappiota. Hän tyrmäsi puolalaisen Artur Szpilkan rajusti viime heinäkuussa. Pricen rekordi on 25-6, kaikki tappiot ovat tulleet tyrmäyksellä.   

Lue myös:

    Uusimmat