Pelicans tietoinen pelaajansa väitetystä hyökkäyksestä – tilillä aiempia rötöksiä: "Ihmiset on ihmisiä"

Jääkiekon SM-liigaseura Lahden Pelicans on tietoinen tähtimaalivahtinsa Patrik Bartosakin väitetystä hyökkäyksestä isänsä kimppuun. MTV Urheilu tavoitti asiasta Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhösen.

Tshekkiläinen urheilusivusto iSport.cz raportoi välikohtauksesta, joka tapahtui väitetysti Tshekin Ostrava-Hermanicessa lauantaina 4. kesäkuuta, kun tshekkiläisen maalivahdin Patrik Bartosakin isä Dusan Bartosak oli lapsenvahtina Patrikin luona. Dusan kertoi peräänkuuluttaneensa Patrikille, että tämä on vastuussa kahdesta lapsestaan ja vaimostaan ja tämän tulisi käyttäytyä sen mukaisesti. Dusan oli nostanut esiin myös Patrikin päihdeongelmat.

Dusanin mukaan Patrik oli tarttunut häntä kurkusta, raahannut häntä ja lyönyt häntä päin naapurin ovea. Dusan sanoi olleensa välikohtauksen jälkeen työkyvytön. Hän ilmoitti hyökkäyksestä poliisille.

Pelicans ei ole ollut vielä asiasta yhteydessä Patrik Bartosakin kanssa.

– Hänen asiainhoitajansa kanssa olemme kyllä puhuneet ja olemme tietoisia tapahtuneesta. Emme kuitenkaan sen suuremmin ota kantaa, kun emme tiedä koko kokonaisuutta, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen sanoo.

Bartosakilla on Pelicansin kanssa sopimus myös ensi kaudesta. Pöyhönen vastaa maltillisesti kysyttäessä saako Bartosak tällä haavaa jatkaa seurassa ensi kaudella.

– Ei me vielä ruveta mihinkään toimenpiteisiin mihinkään liittyen ennen kuin tiedämme koko asiakokonaisuuden. Sen jälkeen teemme johtopäätöksiä.

– Tässä kohtaa me olemme työnantaja. Tässä on kysymys yksityishenkilön mahdollisesta tekemisestä. Ennen kuin saamme siitä mitään tietoa emme rupea sen suurempiin toimenpiteisiin.

"Se on hänen yksityiselämäänsä"

Bartosakilla on ollut selkkauksia ennenkin. Hänellä on historiassaan perheväkivaltatuomio, kun hän oli vuonna 2015 kuristanut ja uhkaillut tyttöystäväänsä Yhdysvalloissa. Bartosak oli tuolloin Los Angeles Kingsin organisaatiossa, mutta hänet erotettiin tapauksen tultua julkisuuteen.

Vuonna 2019 Bartosak kärähti rattijuopumuksesta kotimaassaan. Hän puhui tuon jälkeen mielenterveysongelmistaan ja sanoi hakeneensa ammattiapua.

Isä-Dusan kertoi Patrik Bartosakin tehneen useita fyysisiä hyökkäyksiä, joista ovat kärsineet muutkin perheenjäsenet sekä maalivahdin joukkuekaverit. 

Lauri Pöyhönen, teillä on varmasti samaa tietoa, että kyse ei ole pelkästään yhdestä tapauksesta, vaan Bartosakilla on historiassaan erinäisiä selkkauksia?

– No joo, mutta ihmiset on ihmisiä ja se on hänen yksityiselämäänsä. Se, mikä on ollut ja tapahtunut, on yleensä käsitelty. Ymmärtääkseni hän on kaikki tällaiset asiat myös historiassaan hoitanut, Pöyhönen vastaa.

Tshekin A-maajoukkuetta kaksissa olympialaisissa ja vuoden 2019 MM-kisoissa edustanut Bartosak siirtyi Pelicansiin kaudeksi 2020–21 ja palasi lahtelaisseuraan helmikuussa 2022 pelattuaan alkukauden KHL:n Amur Habarovskissa.

Lue myös:

    Uusimmat