Mainos

Pelastustyöntekijöille suunnitellaan oma suojavaate

Pelastustehtävissä syntyy entistä useammin erilaisia vaaratilanteita. Suojavaate on kehitelty niitä silmällä pitäen, ja sen prototyyppi valmistunee vielä tänä vuonna.

Sairaankuljettajille ja palomiehille suunnitellaan heidän työtehtäviinsä soveltuva uusi suojavaate. Tarkoituksena on, että varuste antaisi suojaa esimerkiksi teräaseilla tai lääkeruiskuilla tapahtuvia hyökkäyksiä vastaan.

Suojavaatteen kehittämistyötä ja materiaaleja esiteltiin tänään Pelastusopistossa Kuopiossa. Prototyypin on määrä valmistua vielä tänä vuonna.

Pelastusalan henkilöstö käyttää toistaiseksi tarvittaessa poliisin tai armeijan käytössä olevia suojavarusteita. Hankkeeseen ryhdyttiin, koska esimerkiksi sairaankuljetustehtävissä syntyy entistä useammin erilaisia uhkatilanteita.

Suojaliivin kehittelyssä pyritään siihen, että se on mahdollisimman huomaamaton.

- Tärkeää on sekin, ettei varusteella provosoida ketään. Hinta pyritään saamaan myös mahdollisimman alas, jotta vaate voidaan ottaa kaikkialla käyttöön, kertoo Pelastusopiston rehtori Reijo Tolppi.

Suojaliivien suunnittelu on osa Savon ammatti- ja aikuisopiston työturvallisuushanketta. Hankkeen rahoituksesta vastaa Itä-Suomen lääninhallitus ja Euroopan sosiaalirahasto.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.