Nato-prosessi kertoo hyvää suomalaisen demokratian tilasta, tiedonvälityksen avoimuudesta ja keskustelun vapaudesta. Demokratiaa on kuitenkin puolustettava joka päivä kriisin jälkeenkin, kirjoittaa Pekka Sauri.
Kuten hyvin tunnettua, Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suomalaisten keskuudessa aikaan ennennäkemättömän nopean mielipidesiirtymän: vuosikymmenet parinkymmenen prosentin vähemmistössä pysynyt Nato-jäsenyyden kannatus muuttui ylivoimaiseksi enemmistöksi helmikuun 24. ja 25. päivien välisenä yönä.
Nopea mielipideilmaston muutos oli erityisen merkittävä sikäli, että demokratia toimi alhaalta ylöspäin. Kansalaisten näkemysten muutos pakotti päättäjät muuttamaan näkemyksiään – nekin päättäjät, jotka olivat joko pantanneet Nato-kantaansa tai pitäytyneet perinteisen, jo liturgiaksi jähmettyneen “Nato-option” takana.
Venäjä yhdisti suomalaiset
Prosessi kertoo hyvää suomalaisen demokratian tilasta, tiedonvälityksen avoimuudesta ja keskustelun vapaudesta. Kun suomalaiset saivat reaaliaikaista tietoa Venäjän hyökkäyksestä ja sen seurauksista, mielipiteiden muutos tapahtui kuin omalla painollaan ja ilman päättäjien johdatusta. Kun suomalaisen ja länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen perimmäiset arvot koettiin uhatuiksi, tavanomaiset puoluepoliittiset erimielisyydet hautautuivat.
Tämä spontaani kansallinen yksituumaisuus heijastui myös eduskunnan Nato-äänestyksessä, jossa nähtiin itsenäisyyden historian reippaasti suurin enemmistö vähänkin isompien ratkaisujen yhteydessä.
Sopii toivoa, että Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen käsittely etenee ripeästi Turkin esittämistä protesteista huolimatta.
Mutta se on oma prosessinsa se.