USA:n kongressirakennuksen valtaus syöksi minut vakavaan maailman- ja elämänkatsomukselliseen kriisiin, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Pekka Sauri.
Kävi järkyttävällä tavalla selväksi, kuinka suurvallan kansalaiset ovat jakautuneet toisistaan jyrkästi erillisiin leireihin, jotka eivät keskustele keskenään – ja joiden erilaiset todellisuudet eivät perustu vain vastakkaisiin mielipiteisiin, vaan vastakkaisiin käsityksiin siitä, mikä on totta ja mikä valhetta.
Olen vuosikymmenet perustanut elämäni ja tekemiseni yhden vakaumuksen varaan: paras tapa rakentaa yhteiskuntaa niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin on avoin ja rajoittamaton keskustelu, jossa parhaiten perusteltu ehdotus tai vaihtoehto pääsee lopulta vallitsevaksi. Jos aika loppuu kesken, niin äänestetään.
Parhaaksi seuloutuneen vaihtoehdon mukaan sitten edetään. Ihmisten maailma on sopimus, josta neuvotellaan kaiken aikaa. Tämän “parhaan argumentin periaatteen” teki aikoinaan tunnetuksi saksalainen filosofi Jürgen Habermas.
Nyt tämä vakaumukseni näyttää äkkiä sinisilmäiseltä ja naiivilta.
Ketkä pääsevät ääneen?
Olennainen kysymys tammikuussa 2021 on, ketkä ovat yhteisessä keskustelussa mukana.
Totta kai minulle on ollut kaiken aikaa selvää, että parhaat mahdollisuudet osallistua keskusteluun ja puheenaiheiden määrittelemiseen on niillä, joilla on yhteiskunnassa eniten valtaa.
Tyypillisesti eniten valtaa on minun kaltaisillani monin tavoin etuoikeutetuilla, turvattua elämää eläneillä valkoisilla miehillä.
Ei tässäkään ole mitään uutta. Olen yrittänyt tästä etuoikeutetusta asemastani käsin olla mahdollisimman avoin kaikille näkemyksille ja puheenvuoroille, ilmaisipa ne kuka hyvänsä.