Korona ei ota hellittääkseen, ja etätyösuositukset jatkuvat. Suomi oli yhdessä Hollannin kanssa Euroopan johtava etätyömaa jo ennen pandemiaa. Ykkössija on koronan aikana vain vahvistunut.
Vaikka etätyöinnostus epäilemättä tulee tasaantumaan koronan joskus hiipuessa, etätyön osuus jää pysyvästi aiempaa suuremmaksi. Normaaliksi käytännöksi asettuu jonkinlainen työnteon hybridimalli. Etä- ja lähityön suhteelliset osuudet riippuvat sitten toimialasta ja myös paikallisesta sopimisesta.
Etätyö on valtava edistysaskel ihmiskunnan vapautumisessa ajan ja paikan kahleista. Laukussa tai suorastaan taskussa mukana kulkeva älyteknologia antaa työn raskaan raatajalle mahdollisuuden työskennellä missä ja milloin tahansa. Historiallinen utopia toteutuu. Kirpoaa iäinen ies. Työntekijän itseohjautuvuuden unelma on vihdoin totta.
Mutta mutta. Se ei ole totta kaikille.
Kaikki eivät todellakaan voi tehdä työtään etänä. Etätyö vapauttaa ajasta ja paikasta ensi kädessä tieto- ja viestintätyöläiset. Suuri tai peräti suurin osa työstä on edelleen aikaan ja paikkaan sidottua: sosiaali- ja terveyspalvelut, vähittäiskauppa, rakentaminen, liikenne ja valtaosa teollisuudesta ovat esimerkkejä tästä, ja lista on pitkä.
Vaarana on yhteiskunnan uusi digitaalinen kahtiajako. Ajan ja paikan kahleista vapautuvat korkeakoulutetut ja keskimääräistä paremmin ansaitsevat asiantuntijat. Keskimääräistä vähemmän ansaitsevat jäävät edelleen aika- ja paikkariippuvaisiksi. Jos tätä kahtiajakoa halutaan ehkäistä tai edes pehmentää, nyt eletään ratkaisevia aikoja.
Uuden tieto- ja viestintäteknologian pitää tuoda hyötyjä myös suurelle aikaan ja paikkaan sidotulle työntekijäjoukolle.
Jottei olisi yhtään liian helppoa, sama digitaalinen kahtiajako värittää ja vääristää myös kaikkea julkista keskustelua etätyöstä.
