Pekka Pouta: Kevään ennuste on muuttunut positiivisemmaksi

Kevään sää näyttää vaihtelevalta. Matalapaineiden pääreitti väijyy Suomen eteläpuolella. Maan pohjoisosaan ennustetaan keskimääräistä lämpimämpää säätä.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ja yhdysvaltalainen NOAA ennustavat Suomen kevääseen vaihtelevaa säätä.

– Sadealueiden reitti näyttää kulkevan pääasiassa Isosta-Britanniasta Suomen eteläpuolelta kohti Itä-Eurooppaa. Myös Venäjällä näyttäisi olevan vilkasta matalapainetoimintaa. Välillä matalapaineita nousee Suomeen asti, etenkin maan eteläosaan. Pohjoisessa näyttää kuivemmalta, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ennusteita.

Lämpötilat ovat kevään ennusteissa hieman keskimääräistä lämpimämpiä varsinkin pohjoisessa Suomessa.

– Näyttää siltä, että matalapaineet voisivat pyöräyttää Venäjän puolelta ajoittain lämmintä ilmaa pohjoiseen. Etenkin eteläiseen Suomeen tulee kuitenkin välillä viilentäviä sateita Länsi- ja Keski-Euroopasta.

Yleiskuva kevään ennusteista on siis vaihteleva.

– Taitaa olla turha odotella pitkiä samanlaisen sään jaksoja. Näyttää, että tässä riittää ennustajalle töitä, kun tilanteet vaihtelevat.

– Edellinen ECMWF:n kevätennuste noin kuukausi sitten oli maalis-toukokuulle ja silloin sanoin, että kevät näyttää tänä vuonna syksyltä. Tämä huhti-kesäkuun ennuste on jo muuttunut vähän positiivisemmaksi. Enää ei näytä ihan niin syksyltä, joskin vaihtelevalta edelleen, sanoo Pekka Pouta.

Euroopassa kevään lämpimimmät ja poutaisimmat säät ovat ennusteiden mukaan läntisellä Välimerellä Espanjan itärannikolla.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat