Sään kuukausiennuste on julki.
Lämpötilat kohoavat perjantaina kesäisiin asteisiin, kertoo meteorologi Joonas Koskela.
– Lämpimimmät ilmat painottuvat tänään Länsi-Suomeen, 22-23 astetta todennäköisesti menee siellä rikki. Lappi on sitten vähän viileämpi.
Koskelan mukaan lännestä saapuva rintama ajaa viikonlopun aikana lämpimän ilman Suomen itäpuolelle.
– Lauantaina voi olla vielä Itä-Suomessa paikoin sitä kahtakymppiä, mutta sitten vähän viileämpää.
1:23Suuressa osassa Suomea nautittiin perjantaina harvinaisen lämpimästä säästä.
Tuore kuukausiennuste
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan ei ole poissuljettua, etteikö myös ensi viikolla yllettäisi korkeisiin lämpötiloihin. Korkeapaineen vaikutuksen ansiosta Eurooppa pysyy varsin kuivana.
– Suuressa osassa mannerta on selvästi tavanomaista vähemmän sateita odotettavissa, Koskela sanoo.
Myös lokakuun alussa koko Euroopassa vaikuttaa olevan tavanomaista lämpimämpää.
inut muutos, mitä tässä (ennusteessa) tapahtuu on, että sateet saattavat päästä Atlantilta myös tänne Pohjois-Eurooppaan.
