Pekka Poudalta kylmäävät sanat lokakuun säästä: "Aika järkyttävä, paluu kohti pimeyttä – ottakaa ihmeessä kaikki irti tästä viikosta"

Lokakuun kuukausiennuste sisältää suuria muutoksia lämpötilassa ja paluuta normaaliin kosteaan syyssäähän.

Meteorologi Pekka Pouta sanoo, että viime päivien lämpötilat ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä.

– Ikinä ei ole ollut näin lämmintä näin myöhään, kertoo Pouta.

Tähän on kuitenkin tulossa lokakuussa suuria muutoksia, sillä sää tulee ennusteiden mukaan muuttumaan normaaliin syksyiseen säähän.

– Kuukausiennuste tulee olemaan aika järkyttävä. Mennään otsikolla paluu normaaliin, joka on myös paluu kohti pimeyttä, sanoo Pouta.

Lämpimille keleille hyvästit

Tällä viikolla päästään vielä nauttimaan kuivista keleistä, mutta ensi viikolla sadeaalto valtaa Lounais-Suomen.

Lokakuun puolivälin jälkeen säähän on odotettavissa rajuja muutoksia. Lämpötilat tippuvat roimasti kaikkialla Suomessa.

– Lapissa lokakuun lopussa ylimmät lämpötilat tulevat olemaan nollan seutuvilla keskimääräisesti, sanoo Pouta.

Pouta haluaakin lähettää kaikille terveiset tälle viikolle.

– Ottakaa ihmeessä kaikki irti tästä viikosta, korostaa Pouta.

Mikä on ruskan tilanne? Katso ylhäällä olevalta videolta Pekka Poudan lokakuun kuukausiennuste!

Lue myös:

    Uusimmat