Pekka, 56, pääsi töihin kolmen vuoden työttömyyden jälkeen: "Ei pidä luovuttaa!"

Työtä saanut 56-vuotias Pekka:"Tämä on ihan mahtavaa!" 1:46

Keravalainen rakennusmies Pekka Patjas sai töitä kolmen vuoden sinnikkään etsimisen jälkeen. Hän ei missään vaiheessa luovuttanut, vaan tarkisti avoimet työpaikat omien sanojensa mukaan joka toinen päivä.

Patjas on toiminut rakennusalalla yli 25 vuotta. Hommat kuitenkin loppuivat ja alkoi työttömyys, joka venähti kolmen vuoden mittaiseksi. 

Työttömyys tarkoitti Patjakselle jatkuvaa työnhakua omien ja kavereiden rakennusprojektien ohella. Keskustelut yritysten kanssa jäivät lähinnä puheen asteelle joitakin vuokrakomennuksia lukuun ottamatta.

Hän kuitenkin tiesi, että saa vielä töitä.

– Ei pidä luovuttaa. Olen sen tyyppinen ihminen, että haluan tehdä töitä, Patjas toteaa.

58 000 todella pitkään työttömänä

Työsuojeluvaltuutettuna Hartelan Ilmalan työmaalla töitä paiskiva Patjas tietää, millaista on olla työtön.

– Kyllä se syö miestä. Lähtee pohja, kun ei ole sitä, mihin mennä. Tulin välinpitämättömäksi. 

Yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta työttömänä olevia henkilöitä on jo noin 58 000 eikä kasvuvauhti näytä hidastumisen merkkejä.

Jotkut ovat jo ehtineet julistaa yli 55-vuotiaat työnhakijat ikuisiksi työttömiksi. Patjas on elävä esimerkki siitä, että tämä on väärä tuomio.

Patjas kannustaa siis vanhempiakin jatkamaan työnhakua. 

– Kyllä kannattaa yrittää. Jos on rakennuksilla ollut, ei muuta kuin hakemaan vaan netin kautta ja haastatteluun.

"Työ on parasta terapiaa"

Patjaksen työsopimus on vuoden mittainen, mutta jatkoa on luvassa.

– Jatko näyttää hyvältä. Uskoisin näin, että saan jatkaa työmaan toiseen vaiheeseen, joka on vuonna 2018. 

Ja mielellään hän jatkaakin.

– Tämä on ihan mahtavaa. Työ on parasta terapiaa, Patjas hehkuttaa. 

Lue myös:

    Uusimmat