Kun oikein tarkasti katsoo, Euroopan taloudessa näkyy häivähdyksiä paremmasta. Suomi ei tähän Eurooppaan nyt kuulu. Myös muut häivähdykset häviävät, jos vaalien jälkeisen hallituksen muodostaminen menee Saksassa säätämiseksi.
Suomessa vain toivottaman hyväuskoiset jaksavat vielä toivoa, että taloudessa tapahtuu nopea käänne parempaan. Hallituksen rakenneuudistuseväiden ravintoarvot olivat hälyttävän matalia. Niillä ei päästä alkua pidemmälle, vaikka tietysti yksi askel eteen on parempi kuin kaksi taakse.
Keskitetty tuloratkaisu ei sekään tuo ratkaisevaa helpotusta, vaikka jokaisen ”maan etua” ajavan pitääkin nyt huutaa tupon perään. Koska vanhat merkit yleensä pitävät paikkansa, rohkenen väittää, että akuuttiin ahdinkoon väkisin survottu laaja tulosopimus sisältää taas kerran pienellä painettua työmarkkinalatinaa, johon on ladattu muutaman vuoden päästä laukeavia kustannusmiinoja.
Suomi tarvitsisi yhteiskuntasopimuksen, joka leikkaa saavutettuja etuja kaikilta. Sellaista ei tietenkään synny. Ei ainakaan vielä.
Muuten euroalueen sysimustien pilvien takaa pilkottaa aurinko. Esimerkiksi tuore rahaliiton maita koskeva ostopäällikköindeksi oli selvästi odotettua parempi.
Teollisuustuotanto on hitaasti elpymässä myös velkakriisin näivettämissä maissa, erityisesti Espanjassa. Mutta ei siis missään nimessä Suomessa.
Etelän tuhlaajia tähän asti hanakasti piiskannut pohjoinen ”mallimaa” luisuu pelottavaa vauhtia velkasuohon.
Mitä tästä nyt vielä puuttuu? Tietenkin se, että saksalaiset äänestävät vajaan kolmen viikon päästä maahan pattitilanteen, jossa toimintakykyisen enemmistöhallituksen muodostaminen on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta.