Angela Merkelin poliittinen lähtölaskenta on alkanut ja seuraukset ovat arvaamattomia.
Monipuoluehallituksen synnyttäminen ei ole mahdoton savotta. Suomessa se tiedetään.
Kirjavan koalition päätöksenteko on usein hankalaa. Ellei jopa suorastaan tuskallista. Sekin on tuttu juttu. Varsinkin Suomessa. Kysyä voi vaikka Sipilän Juhalta (kesk.) tai Kataisen Jyrkiltä (kok.).
Saksaan musta-kelta-vihreää Jamaika-koalitiota synnyttäneiltä neljältä puolueelta puuttui alusta lähtien yksi keskeinen asia, jota politiikassa kipeästi tarvitaan: keskinäinen perusluottamus.
Siksi savotta muuttui mahdottomaksi eikä hallitsemista päästy edes kokeilemaan. Ainakaan vielä.
On selvää, että Baijerin konservatiiveilla (CSU) ja vihreillä on poliittisesti kovin vähän yhteistä esimerkiksi pakolaispolitiikassa. Ilmastonsuojelussa taas liberaalien, vihreiden ja myös liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien (CDU) näkemykset eroavat paikoin kuin yö ja päivä.
Melkein kaikki on kuitenkin suurtenkin näkemyserojen vallitessa mahdollista, kun poliitikko luottaa toiseen poliitikkoon ja molemmilla on sama vastustamaton halu päästä valtaan.
Saksan oikeistounionin, vihreiden ja liberaalien avainpoliitikot halusivat kaikki kyllä hallitukseen, mutta liian moni teki kaikkensa, että puuttunutta luottamusta ei neljän viikon tunnustelumaratonin aikana saatu synnytettyä.
Erimielisyyttä melkein kaikesta
Nyt, kun kaikki ohi, kaikki haluavat esitellä omia litanioitaan siitä, mistä kaikesta ei pystytty sopimaan. Ilmastonsuojelu eli hiilen käytöstä luopuminen on kaikkien listoilla. Samoin pakolaispolitiikka ja erityisesti jo Saksassa olevien turvapaikanhakijoiden perheiden vastaanottaminen.