Saksan hallitusväännön tulokset ovat jäämässä juuri niin laihoiksi kuin mitä oman uransa tyssäämistä pelkääviltä heikoilta johtajilta voi odottaa.
Keskiverto saksalainen rakastaa illastaa kotikulmansa kantakapakassa. Useimmiten italialaisessa. Sellaisessa, missä omistaja tervehtii kanta-asiakasta kuin lähisukulaista. Ja toteaa silmää iskien ”kuten aina”, kun saksalainen tilaa ties kuinka monetta kertaa saman tutun pasta-annoksen.
Kun sosiaalidemokraatit (SPD) noin kolmen kiellon jälkeen nöyrtyivät sittenkin neuvottelemaan liittokansleri Angela Merkelin kanssa hallituksen muodostamisesta, yksi jos toinenkin toveri uhkui, ettei ”perimerkeliläinen” motto ”kuten tähänkin asti” enää riitä. Martin Schulzin johtamat demarit vaativat suuria uudistusaskeleita sekä kotona Saksassa että myös Euroopassa.
Yli vuorokauden kestäneen maratontunnustelun 28-sivuisesta lopputulemasta suuria askeleita tai kauaskantoisia visioita on turha etsiä. Pitkien puukkojen yössä ratkaisevaa oli sittenkin se, että äänestäjiltä ja myös omilta puoluetovereilta kylmää kyytiä saaneet Merkel, Schulz ja Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) Horst Seehofer pelastavat itsensä - eli että Saksa ei ajaudu uusiin vaaleihin.
Meille suomalaisille ja muille eurooppalaisille Saksan hallitusväännön tuloksessa tärkeintä on se, millaisen roolin EU:n suurin kansantalous jatkossa ottaa, kun unionia ja euroaluetta uudistetaan.
Merkelin seuraavan suuren koalition ”sovintopaperin” perusteella tuo rooli ei juuri muutu.
EU:lle ja euroalueelle luvataan lisää rahaa ja vaaditaan lisää oikeudenmukaisuutta. Niin on luvattu ja vaadittu aina. Kaikki viittaa siihen, että Saksa suostuu yhteisvastuuseen edelleenkin vain, jos se saa määrätä millä ehdoilla yhteiseen pataan kaadettavia euroja käytetään.