Patrik Laineella ei hajuakaan omasta iskukyvystään: "Tämä on ensimmäinen kerta kun olen tässä tilanteessa"

Jääkiekkoliiga NHL:n Winnipeg Jets avaa kauden 2019–20 perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa luistellen New York Rangersin vieraaksi Madison Square Garden -hallin jäälle. Jetsin suomalaistähti Patrik Laine aloittaa kauden sentteri Andrew Coppin ketjussa, jossa toista laitaa viilettää Kyle Connor.

–  Meillä tulee olemaan hyvä ketju. Olen pelannut molempien kanssa aiemmin, ja homma on toiminut. Toivottavasti saamme tulosta aikaan heti alusta asti, Laine toteaa Jetsin Twitter-tilin videolla.

Laine hukkasi Jetsin harjoitusleirin sopimuksettomana. Nyt taskussa on kahden vuoden työsopimus, ja vaikka mies onkin julistanut tekevänsä kauden aikana runsaasti maaleja, voi alussa olla treenipelien puutteen myötä hieman hakemista.

–  Rehellisesti sanoen ei hajuakaan, Laine vastasi kysymykseen siitä, kuinka leirin väliin jättäminen vaikuttaa.

–  Tämä on ensimmäinen kerta kun olen tässä tilanteessa. Olen kuitenkin tehnyt töitä kovasti parin viime viikon ajan, kuten muutkin seurassa, ja minun pitäisi olla valmiina vauhtiin. Mutta luultavasti menee viikko tai kaksi ennen kuin olen täysin löytänyt rytmin ja saanut itseni täysin iskuun, Laine miettii.

Jetsin kesän ykkösvaraus, suomalaispuolustaja Ville Heinola tekee liigadebyyttinsä Rangersissa kaksi kautta pelanneen, Jetsiin kesällä siirtyneen Neal Pionkin parina. Neljänteen NHL-kauteensa starttaava Laine tietää, että 18-vuotiaalla nuorukaisella voi hieman perhosia pyöri vatsassa.

–  Olen jutellut hänen kanssaan, ja sanonut, että tiedäthän, että pelaat ensimmäisen pelisi vain kerran. Eikä tätä parempaa paikkaa sen pelaamiseen ole, Laine kehui legendaarista New Yorkin urheilupyhättöä.

–  Sanoin myös hänelle, että pelaat vain omaa peliäsi ja nautit debyytistä. Hän on rento tyyppi, eiköhän kaikki suju hyvin.

Laine aloittaa NHL-urakkansa Winnipegin kanssa torstain ja perjantain välisenä yönä Kaapo Kakon New York Rangersiä vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat