Patrik Laine taikoi hämmästyttävän maalin – kahdesti osunut suomalainen purjehti koko kentän läpi

Jääkiekon NHL:ssä Chicago Blackhawks vei jatkoaikavoiton Columbus Blue Jacketsista. Chicago voitti pelin 4–3.

Columbuksen Patrik Laine laukoi kiekon Chicagon maalivahdin Kevin Lankisen selän taakse kahdesti. Laine teki joukkueensa 2–1-johtomaalin toisessa erässä. Hän laukoi myös 3–3-tasoitusmaalin kolmannessa erässä.

Laine sai viikonloppuna maalihanansa auki kahdeksan pisteettömän ottelun jälkeen. Edellisestä maalista ehti kulua 14 peliä ja kuukauden verran aikaa.

Tuoreimman ottelun jälkeen toimittaja kysyi Laineelta, onko hän saanut itseluottamustaan takaisin.

– Se nähdään seuraavassa pelissä. Tuntui hyvältä. Ketjumme pelasi hyvää kiekkoa, Laine vastasi Columbuksen Twitterissä julkaisemalla videolla.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 1–1-tasalukemissa, ja kolmas erä alkoi Columbuksen 2–1-johdosta. Kun erää oli pelattu päälle kuusi minuuttia, Chicago pääsi tasoittamaan. 

Blackhawks kiri vielä Blue Jacketsin ohi, mutta Laine pääsi tasoittamaan. Suomalainen luisteli yksin kaukalon toisesta päästä ja sai kiekon Chicagon häkkiin.

Chicagon sinetöi voittonsa jatkoajalla Brandon Hagelin maalilla.

Lankinen torjui ottelussa 30 kertaa. Columbuksen maalia vahtinut Joonas Korpisalo pysäytti 30 laukausta 34:stä.

Filppulalle 0+2-tehot

Detroit Red Wings voitti Carolina Hurricanesin 3–1. Joukkueet pääsivät maalinteonmakuun vasta kolmannessa erässä. Detroitin Valtteri Filppula sai pelistä 0+2-tehot. Detroit meni johtoon, kun kolmatta erää oli pelattu alle 30 sekuntia. Filppula sai maalista syöttöpisteen. Noin kahden minuutin päästä Detroit oli 2–0-johdossa.

Carolina pääsi kirimään yhdellä maalilla, mutta Detroit teki vielä yhden maalin erän viimeisellä minuutilla. Filppula sai maalista syöttöpisteen.

Lue myös:

    Uusimmat