Mainos

Parturi-kampaamoille moitteita: Hinnasto piilossa asiakkailta

Aluehallintovirastojen valvontakampanja paljasti useita puutteita partureiden ja kampaamojen toiminnassa.

Parturi-kampaamoiden puutteita hintojen esittämisessä

– hinnasto puuttui kokonaan

– hinnasto näkyi ulospäin, mutta hintoja ei esitetty selkeästi (hinnasto oli esimerkiksi kooltaan huomattavan pieni tai siinä oli käytetty pientä kirjainkokoa)

– hinnasto oli sijoitettu niin, etteivät kuluttajat kyenneet havaitsemaan sitä

– hinnastossa oli ilmoitettu vain muutaman eri palvelun hinta, jolloin hinnasto ei ollut riittävän kattava

Palvelujen hinnasto puuttui joko kokonaan tai oli esillä heikosti peräti 20-45 prosentissa tarkistetuista 2540 parturi- tai kampaamoliikkeistä.

Aluehallintoviraston mukaan osa kampaamoista ei tunne lainkaan heinäkuussa 2013 voimaan tulleen hintamerkintäasetuksen vaatimuksia. Hinnasto on asetuksen mukaan esitettävä niin, että kuluttaja havaitsee sen vaivatta ja mahdollisuuksien mukaan siihen voi tutustua jo liikkeen ulkopuolella.

Viraston mukaan monet yritykset pitivät valvontaa myönteisenä asiana. Huomautuksen saaneista yrityksistä osa kertoi, ettei tiennyt velvollisuudesta pitää palveluhinnasto esillä. Säännöksestä oltiin saatettu kuulla, mutta tarkka sisältö oli jäänyt epäselväksi.

Valvontakampanja toteutettiin maalis-syyskuussa 2014 kaikkien aluehallintovirastojen alueilla ja Ahvenanmaalla.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.