Parturi-kampaajan kommentit johtivat irtisanomiseen Yhdysvalloissa: "Teidän olisi pitänyt kertoa aikaa varatessa, että olet musta"

1:18
Ikävä kampaamokokemus koitui parturi-kampaajan irtisanomiseen.

Tapaus sattui viime viikolla Yhdysvaltain Massachusettsissa.

Kun Damalyn Matthews vei 7-vuotiaan tyttärensä kampaajalle, hän ei arvannut, millaista palvelua ja kohtelua hänen tyttärensä tulisi saamaan.

Damalyn kertoo CNN:n haastattelussa, että järkyttyi ammattilaisen kielenkäytöstä lasta kohtaan.

– Hän tokaisi tyttärelleni, että meidän olisi pitänyt kertoa aikaa varatessamme, että tyttö on musta.

Tytär huolestui tilanteesta ja Damalyn pyrki selittämään tälle, mistä todellisuudessa on kyse.

– Ei auttanut muu kuin kertoa, että jotkut ihmiset saattavat nähdä hänen tumman ihonsa ongelmallisena.

Tilanteesta tuohtunut Damalyn jakoi perheen kampaamokokemuksen sosiaalisessa mediassa ja pian kampaamoliikkeen omistajakin antoi lausuntonsa asiaan.

Tilanne kulminoitui kampaajan irtisanomiseen.

– Rasismi, syrjintä ja ennakkoluuloisuus eivät kuulu yrityksemme arvoihin.

Damalyn on pahoillaan lapsensa puolesta ja siitä, että vahinko on jo tapahtunut.

– Toivoin, että olisin pystynyt suojelemaan häntä hieman pidempään rasismilta. Nyt hän kysyy jatkuvasti, näkevätkö kaikki hänet erilaisena.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja