Mainos

Parlamentti tuki Schröderin elvytyspakettia

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sai tänään parlamentilta tuen kiistellylle talouden elvytyspaketilleen.

Parlamentin molemmat kamarit, liittopäivät ja liittoneuvosto, hyväksyivät paketin tänään.

-Tämä päättää ulkomailla puheet niin sanotusta Saksan taudista, sanoi Schröder puhuessaan parlamentissa. Hänen mukaansa uudistukset ovat selvä merkki siitä, että Saksa on liikkeessä eteenpäin ja siitä on tulossa houkutteleva kohde ulkomaisille sijoittajille.

Kiisteltyjen uudistusten läpimeno merkitsee, että Schröder voi panna asiaa koskevan lainsäädännön täytäntöön tammikuun alussa. Agenda 2010 -nimellä kulkeva elvytyspaketti on kuitenkin kompromissiratkaisu, johon päästiin pitkään kestäneiden maratonneuvottelujen jälkeen. Neuvottelujen aikana Schröder joutui tekemään useita myönnytyksiä oppositiolle.

Veroleikkauksia ja työmarkkinauudistuksia

Paketti sisältää mm. tuloveron leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia. Alun perin vuodelle 2005 suunniteltuja veroleikkauksia aikaistettiin ensi vuodeksi. Niitä tehdään yhteensä 15 miljardin euron arvosta. Leikkaukset rahoitetaan uudella lainanotolla, yksityistämisillä ja hallituksen tukirahojen leikkauksilla. Schröderin mukaan verouudistus hyödyttää taloutta lisäämällä kulutusta.

Paketin läpimeno parlamentissa on poliittinen voitto Schröderille, joka joutui taistelemaan uudistusten toteuttamisen puolesta melkein vuoden. Oppositio torjui alun perin esityksen liittoneuvostossa enemmistönsä turvin. Umpikuja laukesi varhain maanantaina viikkoja kestäneiden neuvottelujen päätteeksi. Seuraavana uudistusvuorossa ovat Saksan koulu- ja eläkejärjestelmät.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.