Yhdysvaltalaispariskunta on adoptoinut seitsemän sisarusta, jotka olivat viettäneet lähes neljä vuotta sijaisperheessä.
Aviopari Jessaka ja Josh Clark olivat tavanneet sisarukset vuosi sitten, jolloin sosiaalityöntekijä oli kysynyt haluaisivatko he adoptoida heidät kaikki.
– Mieheni ja minä olimme molemmat päättäneet tahoillamme, että haluamme adoptoida jo ennen kuin edes tapasimme toisemme, Jessaka Clark kertoo FOX uutisille.
Perheen äiti julkaisi lapsista kuvan Facebook-sivuillaan:
Jessaka Clark kertoo halun adoptoida syttyneen hänen omassa lapsuudenperheessään, joka oli toiminut sijaisperheenä ja myös adoptoinut lapsia.
– Myös mieheni on aina tuntenut empatiaa niitä tuhansia lapsia kohtaan, joilla ei ole vanhempia, ja hän tiesi, että hän haluaa joskus tarjota osalle lapsista kodin, Jessaka Clark kertoo.
Adoptoiduista sisaruksista neljä on tyttöjä, kolme poikia. Clarkeilla on yksi biologinen lapsi, 4-vuotias Noah. Clarkien mukaan Noah ja muut lapset tulivat heti toimeen keskenään.
– Heillä oli välittömästi hyvä yhteys toisiinsa.
