Pariisin yleisurheilussa luvassa ennätystehtailua? Uudet tiedot lupaavat hurjia tuloksia

Olympialaisten yleisurheilussa kilpaillaan myös väritykseltään ainutlaatuisella radalla.

Italialaisyritys Mondo valmistaa Pariisin kesäolympialaisten yleisurheiluun väritykseltään ainutlaatuisen, ympäristöystävällisen ja ennen kaikkea nopean radan. Valmistaja uskoo, että rata on nopeampi kuin Tokion 2021 kisojen alusta, jolla Karsten Warholm, Sydney McLaughlin-Levrone ja Yulimar Rojas kohensivat 400 metrin aitajuoksun ja kolmiloikan maailmanennätyksiä.

– Olemme kehittäneet ratapinnoitteen alempia kerroksia niin, että se vähentää urheilijan askelkontaktin energiahävikkiä, Mondon varapääjohtaja Maurizio Stroppiana selittää kehitystä.

Kehitysjohtaja Andrea Marenghi korostaa, että pinnoitetta on kehitetty Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n tiukkojen normien mukaisesti.

– Rata ei ensinnäkään saa vaarantaa urheilijan terveyttä eikä haitata urheilijan teknistä suoritusta, Marenghi kertoo.

Albassa Piemonten alueella toimiva Mondo toimitti kesäolympialaisiin ratapinnoitteen ensimmäisen kerran 1976 Montrealissa. Tuotekehittely on jatkunut näihin päiviin, ja radat on viritetty urheilijoiden todistuksen perusteella yhä nopeammiksi.

– Myös urheilijoiden suorituskyky on parantunut jatkuvasti, eikä rata anna urheilijalle mitään ominaisuutta, jota tällä ei jo ole, Marenghi muistuttaa.

Puoliksi uusiutuvaa ja kierrätettävää

Italialaisyritys kilpailee muiden toimittajien kanssa myös ympäristöystävällisyydellä. Pariisin radasta jopa 50 prosenttia on valmistettu uusiutuvasta tai kierrätettävästä materiaalista. Esimerkiksi Lontoon 2012 kisoissa vastaava prosentti oli hieman yli 30.

Violetti väri on valmistettu yksinoikeudella Pariisin kisoihin. Hätkähdyttävä väri on suunniteltu niin, että se tarjoaisi maksimaalisen kontrastin televisiointia varten. Värin pitäisi tuoda urheilija korostetusti esiin taustasta.

Myös Pariisin kisojen järjestäjät toivoivat stadionille ainutlaatuista ilmettä.

– Halusimme väritykseltään ainutlaatuisen radan, olympialaisten yleisurheilujärjestelyistä vastaava entinen kymmenottelija Alain Blondel vahvistaa.

Pariisin kesäolympialaisten 48 yleisurheilulajia järjestetään 1.–11. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat