Veronantajain Keskusliiton mukaan paremmin palkatun työn ja lisäansioiden hankkiminen ei välttämättä kannata, sillä Suomen verotus iskee palkansaajan lisäansioihin.
Kansainvälisen palkkaverovertailun mukaan Suomen palkkojen verotus on sitä kireämpää verrattuna muihin maihin, mitä korkeammiksi tulot nousevat. Veronmaksajain Keskusliiton tekemässä vertailussa oli mukana 15 Euroopan maata sekä Australia, Kanada ja Yhdysvallat.
Vertailun matalimmalla, 28 600 euron vuosittaisella palkkatasolla suomalaisen palkansaajan tuloveroprosentti on eurooppalaisten vertailumaiden keskitasoa.
Suomen ero muiden maiden keskiarvoon kuitenkin kasvaa tulojen kasvaessa.
Lue myös: Lähes kaikki suomalaiset maksavat veronsa tunnollisesti ajallaan ja ylpeinä
Suomi ei ole kuitenkaan aivan verotuksen kirkkainta kärkeä
Suomen keskipalkkaa eli 44 000 euroa vuodessa ansaitsevan veroprosentti on 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin.
Vertailun suurituloisinta, 143 000 euroa vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa puolestaan verotetaan Suomessa jo 6,8 prosenttiyksikköä ankarammin kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin.
Suomi ei ole kuitenkaan tuloveroprosenteissa vertailun kärjessä. 44 000 euron vuosittaisella palkkatasolla Suomen ohi menee kuusi maata: Belgia, Saksa, Italia, Tanska, Itävalta ja Ranska. .