Paratiisisaaren hoitaja, hauskan johtaja – maailman parhaat työt?
Miltä kuulostaisi saada palkkaa vesiliukumäkien testaamisesta, koalojen hellimisestä, paratiisisaarella loikoilusta tai luksusvuoteissa lötköttämisestä? Joidenkin CV:itä tällaisetkin työpaikat koristavat.
Vesiliukumäkien testaaja
22-vuotias Sebastian Smith peittosi viime keväänä 2 000 muuta hakijaa kilpailussa, jonka palkintona oli työ vesiliukumäkien testaajana. Hänen velvollisuudekseen lankesi matkustaa ympäri maailmaa kuuden kuukauden ajan testaten vesiliukumäkiä kilpailun järjestäneen yrityksen kahdessakymmenessä lomakohteessa. Sen lisäksi, että Smith pääsee laskemaan kurveja esimerkiksi Jamaikalla, hänelle maksetaan lystistä noin 25 000 euroa. Vesiliukumäen testaajan tulee arvioida erityisesti "isointa loisketta" ja adrenaliinikerrointa.
Vastaava koalanhellijä
Karen Nilsson työskentelee vastaavana koalanhellijänä Lone Pine Koala Sanctuarylla Australiassa. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa huolehtia koalojen terveydestä, kouluttamisesta ja ruokkimisesta. Työn hienoimpia hetkiä on Nilssonin mielestä nähdä, kuinka koalavauva syntyy, kömpii emonsa pussiin ja ilmestyy taas muutamaa kuukautta myöhemmin esiin harmaana karvanyyttinä.
Paratiisisaaren hoitaja
Ben Southall nappasi työn paratiisisaaren hoitajana 35 000 hakijan nenän edestä. Työnkuvaus oli uida, seikkailla ja rentoutua Hamilton Islandin saarella Isolla valliriutalla sekä kirjoittaa siitä blogia. Kymmenien tuhansien eurojen pesti kesti kuusi kuukautta. Southall asui ilman vuokraa huvilassa, johon kuului kolme makuuhuonetta ja uima-allas. Ennen työn saamista hänen piti viettää saarella neljä päivää haastatteluprosessissa, johon kuului kristallinkirkkaassa vedessä snorklaamista, rannalla grillausta ja kylpylässä rentoutumista.
Vedenalainen valokuvaaja
Brasilialainen Daniel Botelho ihastui vedenalaiseen maailmaan 17-vuotiaana ja halusi jakaa näkemänsä muillekin. Botelho opiskeli kuvajournalismia yliopistossa, mutta on oppinut mielestään parhaiten käytännössä tekemällä. Viimeisten 15 vuoden ajan Botelho on ollut yksi halutuimmista luontokuvaajista maailmassa. Hän työskentelee säännöllisesti National Geographicille ja Walt Disneylle. Botelhon töitä on julkaistu niin The Telegraphissa kuin The New York Timesissakin. Eniten mies rakastaa työssään yhteyttä haiden ja valaiden kanssa sekä merellä olemista.
Lomien testaaja
Kun Noelani Schilling-Wheeler muutti opiskelemaan Havaijille yli kaksikymmentä sitten, hän ei enää halunnut lähteä pois. Nyt paikallisessa matkailutoimistossa myynnistä ja markkinoinnista vastaavan Schilling-Wheelerin työnkuvaan kuuluu seuloa Havaijin saarten halutuimpia lomakohteita ympäri maailmaa tulevia vierailijoita varten. Sitä hän ei voi tehdä toimistossa, vaan työnkuvaan kuuluu kokea paikat itse.
Villieläinten pelastaja
Damen Hurd kantoi kotiinsa loukkaantuneita eläimiä jo pikkupoikana. Nykyään Hurd työskentelee floridalaisessa villieläinten kuntoutuskeskuksessa. Hänen tehtävään on auttaa luonnosta löydettyjä eläimiä toipumaan vammoistaan tai sairauksistaan ja palauttaa ne sitten takaisin luontoon. Hurdin mielestä ei ole mitään parempaa kuin auttaa loukkaantunutta eläintä, joka ei saa apua mistään muualta.
Luksuspetien testaaja
Roisin Madigan ansaitsi runsaat 1200 euroa makaamalla design-vuoteissa kuukauden ajan vuonna 2009. Madiganin tehtävänä oli auttaa "unikartoituksessa", jonka järjesti luksuspeteihin erikoistunut yritys. Madigan vietti päivät aamukymmenestä iltakuuteen vuoteissa yrityksen näyttelytilassa ja bloggasi kokemuksistaan.
Hauskan johtaja
Kun kansallinen rautatiemuseo Pohjois-Englannissa haki eläköityvälle johtajalleen jatkajaa, kuusivuotias Sam Pointon tarttui toimeen. Hän kirjoitti museon johdolle käsin kirjeen, jossa luki: "Hakemus johtajaksi. Hyvä herra Tacker, kirjoitan hakeakseni paikkaa kansallisen rautatiemuseon uutena johtajana. Olen vain kuusi, mutta luulen, että pystyn tähän työhön. Minulla on sähköinen junarata. Olen hyvä junaradallani, osaan kontrolloida kahta rataa samaan aikaan. Toivottavasti voin tulla käymään ja tapaamaan teidät haastattelua varten.".
Pointon vakuutti esimiehet niin, että hänet palkattiin museoon nimikkeellä "director of fun" (vapaasti suomennettuna "hauskan/hauskanpidon johtaja") pitämään huolen siitä, että museo on lapsille hauska paikka viettää päivää.
Lähteet: Blog.queensland.com, Mirror.co.uk, Huffingtonpost.com, Oddee.com
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää