Paras vuosi ikinä -sarjan 2. kausi starttaa 22. huhtikuuta C Morella.
Paras vuosi ikinä -sarjan päähahmoa Miinaa näyttelevä Ella Lahdenmäki myöntää, ettei komedian tekeminen ole aina helpoimmasta päästä. Aina pokka ei vain pidä.
– Jos ajattelen miten paljon kuvaustilanne naurattaa itseäni, paljastun hymykuoppieni ansiosta heti. Välillä ottoja pitää ottaa useita kertoja, että onnistun, Lahdenmäki nauraa.
Lue myös: Renny Harlin paljastaa, mikä sai lähtemään Luokkakokous 3 -ohjaajaksi: "Komedia on mun salainen pahe"
Komediasarjan toisella kaudella nähdään jakso, jonka eteen töitä tehtiin erittäin paljon.
– Yhtä kohtausta kuvatessamme en saanut sanottua repliikkiäni lainkaan, sillä repesin ja murruin jatkuvasti. Tilannetta ei auttanut se, että näin sivusilmällä ohjaajan ja kameramiehen hytkyivät nauruaan pidätellen, Lahdenmäki muistelee.
– Kuvaaminen oli aika ajoin haastavaa, mutta äärettömän hauskaa.
Lahdenmäki kertoo löytävänsä samaistumispintaa Miinasta ja itsestään.
– Lapsuudenystäväni ovat kommentoineet, että Miina on kuin minä nuorena. Hahmoni elää vahvasti tunteella ja ottaa tilaa ystävyyssuhteissa. Toivottavasti itse en kuitenkaan ole yhtä paha, Lahdenmäki nauraa.


