Paraneeko elämänlaatu oikeasti, jos nukkuu joka yö kahdeksan tuntia? Näin kävi MTV:n testissä: "En aio jatkaa..."

Nämä asiat vain myöhään valvova ihminen voi ymmärtää! 0:50
Nämä asiat vain myöhään valvova ihminen voi ymmärtää!

Testasimme, miten kahdeksan tunnin yöunet vaikuttavat elämään!

Aikuisen keskimääräisten yöunien pituus vaihtelee 6–9 tunnin välillä, mutta lasten tavoin myös aikuinen tarvitsee tarpeeksi unta. Miten elämäsi muuttuisi, jos et kukkuisi hereillä iltamyöhään?

Päätimme testata kahdeksan tunnin unien vaikutuksia. Paraniko kahden iltaihmisen elämänlaatu, jos joka yö sai nukutuksi kahdeksan tuntia?

Näin haaste toteutettiin

Tehtävänä oli nukkua kuukauden ajan joka yö kahdeksan tunnin unet – siis myös viikonloppuisin! Unta sai kellottaa oman mielensä mukaan esimerkiksi älykellolla tai perinteisestä kellosta katsomalla.

Näin haaste vaikutti!

Nainen, 22: "Vaikeaa oli ruveta oikeasti nukkumaan silloin, kun meni sänkyyn"

Oletko ilta- vai aamuihmisiä? Ilta

Mihin aikaan yleensä menet nukkumaan ja heräät? Arkisin 00–01.30, herään 7.30–9.00. Viikonloppuisin vaihtelee paljon, mutta sanoisin 00.30–02, ja heräilen 10–12.

Mihin aikaan haasteen aikana menit nukkumaan ja heräsit? Yritin mennä nukkumaan joka ilta 00.00–00.30 välillä, ja herätä 8.00–8.30 välillä. Viikonloppuisin menin vaihtelevasti nukkumaan, ja laitoin herätyksen kahdeksan tunnin päähän.

Normaalisti unirytmini on aika epäsäännöllinen ja unen määrä vaihtelee myös paljon. Välillä voin tuntea oloni todella väsyneeksi, jos valvon yömyöhään ja aamulla on herätys. Aamuherätykset ovat muutenkin minulle vaikeita. Ajattelin, että unirytmin säännöllisyys ja kahdeksan tunnin yöunet joka yö piristäisivät.

Koronanaikaisissa etätöissä olen nukkunut arkisin noin 7–8 tuntia. Normaalisti, jos menisin joka aamu toimistolle, nukkuisin noin 6,5–7,5 tuntia. Viikonloppuisin yleensä nukun 8–10 tuntia. Joskus saatan viikonloppuisin nukkua tai torkuttaa vielä kauemmin. Paheeni viikonloppuisin on nukahdella uudelleen useita kertoja!

Viikonloppuisin aloin haasteen aikana automaattisesti heräämään aikaisemmin. Välillä saattaa olla niin, että nousen sängystä vasta joskus iltapäivällä, mutta haasteen aikana nousin vähintään kahdentoista maissa. Olo oli pirteämpi, ja päivän aikana kerkesi tekemään enemmän. Joskus viikonloppuisin tulee nukuttua liikaa, jolloin olo on väsynyt ja nuupahtanut koko päivän.

Vaikeinta oli mennä joka ilta tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Siitä tuli myös aika useasti lipsuttua, pakko myöntää! Tähtäsin siihen, että olisin sängyssä keskiyöllä, mutta usein se liukui sinne 00.30-osastolle, jolloin uni tuli vasta joskus yhden aikoihin. Vaikeaa oli myös ruveta oikeasti nukkumaan silloin, kun meni sänkyyn. Vaikka olisinkin ollut ajoissa sängyssä, niin helposti selasin sosiaalista mediaa niin kauan, että kahdeksan tunnin yöunet lipsuivat tavoittamattomiin.

Haasteessa yllätti se, että olo oli haasteen aikana välillä todella väsynyt. Oli päiviä, jolloin en missään vaiheessa tuntunut kunnolla heräävän. Tämä tapahtui yleensä juuri silloin, kun olin saanut nukuttua joka yö vähintään kahdeksan tuntia useamman päivän putkeen. Tulin siihen päätelmään, että olen virkeimmilläni noin seitsemän tunnin yöunien jälkeen. Huomasin tämän myös siitä, että viikonloppuisin heräsin välillä itsestään seitsemän tunnin unien jälkeen, vaikka herätykseen olisi ollut vielä tunti aikaa.

Jonkin verran yllätti myös se, kuinka riippuvainen olen "iltasometteluista". Aina sänkyyn mentyä on pakko selata somea hetki ennen kuin rupean nukkumaan. Helposti se hetki liukuukin puoleen tuntiin tai tuntiin...

Suosittelen haastetta, varsinkin, jos unirytmi on epäsäännöllinen ja arjessa tulee nukuttua vähän miten sattuu. Voi olla hyödyllistä tarkkailla unen määrää ja laatua sekä sen vaikutusta omaan oloon. Väsyneen olon voi helpommin yhdistää nimenomaan unen määrään ja unirytmin säännöllisyyteen, kun pysyy kärryillä omasta nukkumisestaan. Siten löytää myös itselleen sopivan unimäärän.

Itse olen usein väsynyt, ja olen miettinyt sille lukuisia eri syitä. Saanko tarpeeksi vitamiineja ja rautaa? Piristäisikö ulkoilma? Haasteen myötä ymmärsin, että ehkä syy onkin vain epäsäännöllinen unirytmi. Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan!

En aio jatkaa kahdeksan tunnin unia, koska ne eivät taida olla minulle se optimaalinen unen määrä. Haasteesta opin, että noin seitsemän tunnin yöunet ovat minulle optimaaliset. Pyrin jatkossa nukkumaan arkisin joka yö seitsemän tuntia. Viikonloppuisin koitan pidättäytyä 8–9 tunnin yöunissa. Periaatesyistä viikonloppuisin täytyy nukkua vähän kauemmin! Aion kyllä jatkossakin herätä viikonloppuisin aikaisemmin, koska liiasta nukkumisesta menee koko päivä vähän pilalle.

Nainen, 31: "En ymmärrä miten tunnilla voi olla näin massiivinen vaikutus"

Oletko ilta- vai aamuihmisiä? Ilta.

Mihin aikaan yleensä menet nukkumaan ja heräät? Yleensä menen nukkumaan klo 23 ja herään klo 7.

Mihin aikaan haasteen aikana menit nukkumaan ja heräsit? Nukkumaan 23–00 ja herään 8–9 välillä.

"Halusin haasteessa tarkemmin seurata sitä, että oikeasti saisin nukuttua vähintään kahdeksan tuntia yössä, koska selkeästi tarvitsen vähintään sen verran unta kokeakseni olevani levännyt.

Haasteessa päivä- ja unirytmini tuntui tasaantuvan. Minua alkoi väsyttää illalla aina viimeistään klo 23, ja aamuisin heräsin jopa ennen kellonsoittoa ja olo tuntui levänneeltä. Tällaista arkeni ei ollut silloin, kun heräsin seitsemältä aamulla. Unen siirtäminen yhdellä tunnilla on tuntunut sopivan erinomaisesti elämääni. En ymmärrä miten tunnilla voi olla näin massiivinen vaikutus päivän kulkuun.

Viikonloppuisin olen tottunut nukkumaan pidempään ja valvomaan myöhempään. Viikonloput olivat kuitenkin tasaisempia koronakaranteenin takia, eikä rytmi pahemmin sekoittunut viikonloppujen valvomisten takia, mikä taas normaalissa arjessa oli viikoittainen ongelma.

Lisäksi olin leikkauksessa haasteen alkuvaiheessa. Toipuminen ja alkuun lääkitys saivat minut tuntemaan oloni väsyneeksi päivisin, joten otin usein tunnin mittaisia päiväunia haasteen ensimmäisinä viikkoina.

Suosittelen haastetta, koska sen avulla pystyy elämänrytmiä tasoittamaan ja saavuttamaan tasaisemman unirytmin. Tasaisena läpi viikon pysyvä unirytmi auttaa jaksamaan arjessa huomattavasti paremmin.

Haluan jatkaa kahdeksan tunnin nukkumista. Se mietityttää, palaanko vanhoihin tapoihin, kun palaan etätöistä kotoa takaisin toimitukseen, jolloin minun täytyy joka aamu herätä klo 7.00.

Osittainen lähde: Kaypahoito.fi

Lue myös:

    Uusimmat