Mainos

Paperin toimihenkilölakkoa ei tule

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden lakkoa ei tule. Sekä Toimihenkilöunioni että Metsäteollisuus ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Lakko olisi alkanut Stora Ensossa puolilta päivin.

Sopimus tuo palkkoihin tänä vuonna yhteensä 4 prosentin ja ensi vuonna 1,3 prosentin korotukset. Ensi kuussa palkkoihin tulee runsaan sadan euron kertakorvaus.

Lisäksi osapuolet selvittävät yhdessä toimihenkilöiden ansiokehitystä.

TU:n puheenjohtaja Antti Rinne kuvaa lopputulosta siedettäväksi kompromissiksi.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtajan Jari Forssin mukaan lakon alkaminen oli lähellä.

- Se olisi ollut alalle katastrofi, hän sanoi.

Hyväksytty esitys noudattaa aiempia paperin toimihenkilöiden sopimuksia. Toimihenkilöiden erityistoiveita on otettu huomioon tekstikysymyksissä.

Sopimus on voimassa vuoden 2010 maaliskuun loppuun asti. Sopimus on irtisanottavissa ensi vuoden syksyllä, jos loppukauden palkankorotuksista ei tuolloin saada sovittua.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.