Mainos

Pantterit otti ensimmäisen mestaruutensa

Pantterit Helsingistä hallitsi taannoin Suomen miesten koripalloilua lukuisine mestaruuksineen. Lauantaina seura voitti ensimmäisen naisten mestaruutensa. Neljännessä SM-loppuottelussa Pantterit kukisti Hongan Espoosta 62-49 (25-37) ja vei mestaruuspytyn otteluvoitoin 3-1.

Panttereiden legendaarisessa miesten mestarijoukkueessa taituroi yksi Suomen koripalloilun suurista hahmoista, Esko Karhunen. Hänet kruunattiin 13 kertaa Suomen mestariksi. Nyt hän sai arvoistaan seuraa, sillä Panttereiden naisten ryhmässä pelasi 39-vuotias Lea Hakala, yksi maamme kaikkien aikojen parhaimpia pelaajia. Hakalalle mestaruus oli myös 13:s.

Lauantain ottelu oli hyvin kaksijakoinen. Honka hallitsi ensi jaksoa ja johti ottelua tauolla 37-25. Vaikutti vahvasti siltä, että Honka vie SM-ratkaisun viidenteen loppuotteluun. Nuoremmat espoolaiset puhkoivat melko helposti Panttereiden puolustuksen ja nopeat vastahyökkäykset toivat tulosta.

Toisella jaksolla kaikki muuttui. Hongan heittopeli epäonnistui lähes täysin. Vastaavasti Pantterit tiivisti huomattavasti puolustustaan ja espoolaisten ideat loppuivat. Honka ei tehnyt toisella jaksolla kuin 12 pistettä (!). Ensimmäiset kaksi pistettään Honka teki yli viiden minuutin pelaamisen jälkeen. Pantterit nousi tasoihin toisen jakson 8. minuutilla ja meni saman tien johtoon 45-41 amerikkalaisvahvistuksen Kenya Robinsonin heitoin. Siitä alkoi Panttereiden voitontie.

Mestarijoukkueen Panttereiden parhaita olivat Kenya Robinsonin (18 pistettä) lisäksi 38-vuotias konkari Terhi Airas-Järventaus (15) ja nuorempaan kaartiin kuuluva pelintekijä, 20-vuotias Susanna Rinta (13).

Honka sai jälleen kerran tyytyä hopeaan. Se oli seuran naiskoripalloilijoille jo kuudes ja toinen peräkkäinen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.