Ensimmäinen koronakuolema valtavassa slummissa Intiassa – tilanteen pelätään kehittyvän paljon pahemmaksi kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa

Intiassa pelätään paljon vakavampaa koronavirustilannetta kuin mitä Euroopassa tai Yhdysvalloissa on koettu, kertoo CNN.

Intian Mumbaissa sijaitsevassa valtavassa Dharavin slummissa on todettu ensimmäinen koronaviruskuolema. Kyseessä on yksi Aasian suurimmista slummeista.

Lääkärit varoittavat, että maan tulee varautua koronavirustartuntojen räjähdysmäiseen kasvuun. Tilanteen pelätään kehittyvän huomattavasti pahemmaksi kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa, jossa koronavirukseen on lyhyessä ajassa kuollut kymmeniä tuhansia.

Dharavin slummin ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolema tapahtui vain muutama tunti sen jälkeen, kun potilaalla todettiin tartunta. Potilaan tartunta ei liity matkustamiseen.

Ihmiset asuvat tiiviisti

Dharavin slummialueella asuu noin miljoona ihmistä. Alueen väestötiheys on valtava, kun noin 280 000 ihmistä asuu yhden neliökilometrin alueella. Näin ollen slummin asukkaat asuvat 30 kertaa tiheämmin kuin ihmiset New Yorkissa.

Mikäli koronavirus lähtee leviämään Dharavin slummissa, on sitä mahdotonta hallita. Slummialueella on huonot mahdollisuudet pitää huolta hygieniasta tai saada edes juoksevaa vettä.

Huonot mahdollisuudet tehohoitoon

Äärimmäisen rajallinen terveydenhuoltokapasiteetti herättää myös pelkoa Intiassa.

– Vaikka valmistautuisimme etukäteen, meillä ei silti tule olemaan edes murto-osaa siitä, mitä todellisuudessa tarvitsemme. Meillä ei tule olemaan tarpeeksi sänkyjä, hengityslaitteita, suojavarusteita tai mitään, kommentoi paikallinen lääkäri CNN:lle.

Intiassa on tähän mennessä todettu lähes 3 400 koronavirustartuntaa ja 77 koronakuolemaa.

Lue myös:

    Uusimmat