Paluun MM-ralliin tekevä Jari-Matti Latvala paljastaa, miten sai Toyotan ison pomon hyväksymään unelmakuvionsa: "Se tuntuu epätodelliselta"

Jari-Matti Latvala osallistuu Suomen MM-ralliin – näin hän sai unelmakuvion toteutumaan 1:22
Jari-Matti Latvala osallistuu Suomen MM-ralliin – näin hän sai unelmakuvion toteutumaan

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala osallistuu Suomen MM-ralliin elokuun alussa. Latvala ajaa kilpailun Rally1-autolla.

Latvala kertoo Toyotan tiedotteessa, että Rally1-auton rattiin pääseminen on ollut hänen unelmansa hyvän aikaa. Pitkän uran rallin piikkiluokassa tehnyt suomalainen ei ole vielä ajanut kyseistä autoa.

– Tarina alkoi muistaakseni kauden 2022 päättymisen jälkeen, kun olin Japanissa ja juttelin puheenjohtajamme kanssa. 

– Sanoin hänelle, että minulla on unelma Rally1-autolla kisaamisesta. Viimeisten 20 vuoden aikana olen nähnyt kaikki WRC-autot ja niiden kehitysvaiheet, mutta Rally1-autosta minulla ei ole kokemusta. Halusin kokea sen ennen kuin täytän 40 vuotta, Latvala, 38, kertoo.

Toyotan Akio Toyoda innostui ideasta. Tämän vuoden alussa kuviosta sovittiin.

– Vuoden alussa Akio sanoi, että voimme tehdä sen tänä vuonna, tehdään se nyt, Latvala taustoittaa.  

Näin unelmakuvio toteutui – katso pääkuvan videolta Jari-Matti Latvalan mietteet.

Latvala saa vapautuksen tallipomon hommista kilpailuviikonlopun ajaksi. Suomalainen on intoa täynnä päästessään ajamaan kotikisaansa. 

– Hän (Akio Toyoda) sanoi tulevansa Suomen MM-ralliin, joten ajattelimme, että ehkä tässä voisi olla hyvä tilaisuus. Akio sanoi, että minä voin ajaa. Sitten sanoin hänelle, että sinä voit olla tiimipäällikkö, niin se meni. 

– Täytyy sanoa, että se tuntuu hieman epätodelliselta ja olen hieman jännittynyt, sillä Suomessa ajaminen on etuoikeus, kun kyseessä on kotikisani ja yksi parhaista ralleista koko sarjassa.  

Latvalan mukaan kyseessä on kertaluontoinen tapaus. Hän ei ole tekemässä pitkäkestoista comebackia.

– Tiedän, että huipputulokseen pääseminen tulee olemaan todella vaikeaa, koska tämä on ensimmäinen kertani Rally1-autolla. Aion mennä yhdellä testipäivällä. En ole rakentamassa uutta uraa kuljettajana. 

Pitkän aktiiviuransa aikana Latvala ajoi yhteensä 209 WRC-osakilpailua. Hän sijoittui MM-sarjassa kolme kertaa toiseksi. 

Latvalan kartturina Jyväskylässä toimii suomalainen Juho Hänninen.

– Minun on katsottava videoita erikoiskokeista, se on varmaa. On muutamia pätkiä, joita en ole ajanut, kuten Vekkula. Se ajettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna, joten en ole ajanut sitä. 

Toyotan tehdaskuskeina Suomessa ajavat Kalle Rovanperä, Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta. Suomen MM-ralli ajetaan 3. elokuuta alkaen.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat