Ylipalomies Vesa Nurminen kertoo, miten onnistui pelastamaan hevosen mutaojasta, jonne toinen hevonen oli kuollut vain muutama viikko aiemmin. Noista ajoista eläinten pelastamisen osaaminen on kehittynyt Suomessa huimasti.
Heinäkuussa 1999 Helsingin pelastuslaitos sai taas eteensä yhden eläinpelastustehtävän. Tuomarinkylässä oli tapahtunut hevosonnettomuus.
– Hevonen oli pelästynyt ulkoilijaa, ja ratsukko oli joutunut ojan pohjalle. Muutama viikko aiemmin oli ollut täysin samanlainen tilanne melkein samassa paikassa. Se eläin menehtyi. Apu saapui silloin liian myöhään.
Tällä kertaa pelastajat tiesivät jo lähtiessään, mihin kyseisellä paikalla kannattaa kiinnittää huomiota. Pitäisi olla liinoja, nosturiauto ja vettä hevosen viilentämiseen. Kuumuuden vuoksi olisi toimittava nopeasti.
Stressin huomaa hevosesta
Suureläintä pelastettaessa onnettomuuspaikan rauhoittaminen on tärkeää.
Suureläinpelastus
Ylipalomies, eläintenpelastusvastaava Vesa Nurminen Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta valittiin vuoden 2015 palomieheksi. Perustelujen mukaan hän on kehittänyt aktiivisesti pelastuslaitoksen eläinpelastustoimintaa ja vastannut siitä vuodesta 1998 alkaen.
Hän on ollut tuomassa Suomeen suureläinpelastusosaamista Yhdysvalloista 2000-luvun puolivälistä alkaen. Tekniikoita ja välineitä käytetään muun muassa hevosten ja tuotantoeläinten pelastamiseksi.
Esimerkiksi joulukuussa suureläinpelastuksen ammattilaiset löysivät ja pelastivat saareen uineen puoliveriruunan Lohjalla.
Nykyisin jopa satoja pelastusalan ammattilaisia on koulutettu suureläinpelastukseen. Lisäksi koulutusta järjestetään muun muassa eläintenhoidon ammattilaisille.
– Kun saavuimme, ihmettelijöitä oli paikalla jo paljon. Kyseisessä paikassa ratsastus- ja ulkoilureitit kohtaavat. Yleisöähän nämä keräävät aina nopeasti. Sekin taas lisää hevosen stressiä.
Nurmisen mukaan stressin erottaa loukkuun joutuneesta eläimestä helposti.
– Hevonen on pakoeläin. Sen ensimmäinen reaktio on aina karkuun ja pakoon. Iso hevonen alkaa hikoilla, vaikka seisoisi paikallaan.
Tehtävien aikana tärkeintä on huolehtia paitsi eläimen myös omasta ja sivullisten turvallisuudesta. Kaviossa on paljon voimaa.
– Siellä se seisoi ojanpohjassa jalat mudassa. Sen kavion alle oli muodostunut alipaine. Jos olet itse joskus seissyt kurassa, tiedät tunteen. Jalka nousee ylös mutta saapas jää kiinni. Hevonen ei päässyt sieltä enää itse irti. Ojan reuna oli niin jyrkkä.
Paloauton vesi viilentää eläimen
Nurminen kollegoineen alkoi pujottaa liinoja hevosen alle. Lopulta se onnistui.
– Ajoimme nosturiauton viereen ja nostimme hevosen kovalle maalle. Eihän se hevonen ottanut jaloilleen heti, vaan meni makuulle maahan.
Vaikka hevonen oli saatu nostettua, pelastustehtävä ei ollut vielä ohi. Oli kuuma heinäkuun päivä, ja hevonen voisi kuumentua niin paljon, että se kuolee.
– Jäähdytimme sitä aikamme vesiletkulla. Ratsastaja oli keski-ikäinen mies, joka lähti sitten kävelyttämään hevosta kotiin kohtuulisen kävelymatkan päähän. Mutta se teki hyvää hevoselle, päästä vähän kävelemään ja rauhoittumaan.
Onnistuminen on jäänyt Nurmisen mieleen, koska edellinen pelastuskerta kyseisessä paikassa oli epäonnistunut. Työnsä myötä Nurminen on oppinut lukemaan eläimiä.
– Jos meillä on tajuissaan oleva ihminen jota pelastetaan, hän osaa kertoa meille mihin sattuu. Mutta eläinten pelastamisessa täytyy itse ymmärtää ne asiat.