Pälkäneen yliajoyrityksessä oli onnea mukana: Auto pysähtyi terassin pöytään eikä osunut ihmiseen

Poliisi otti sunnuntaiyönä kiinni vuonna 1991 syntyneen miehen, joka yritti ajaa ihmisen päälle Pälkäneen Onkkaalantiellä.

Humalainen mies lähti paikallisesta baarista ja hyppäsi auton rattiin. Hetken päästä mies palasi ajaen henkilöautoa päin ravintolan edustalla oleskelevaa ihmistä.

– Tässä on ollut onni onnettomuudessa, koska terassilla oli tukevahko pöytä, mihin auto törmäsi eikä siten osunut pöydän takana olleeseen ihmiseen, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Poliisin mukaan terassilla seisoi tapahtumahetkellä vain yksi ihminen. Poliisi kertoi aiemmin Aamulehdelle, että mies ajoi keskellä taajamaa huomattavaa ylinopeutta.

– Auto pysähtyi jo kerran, mutta sitten se lähti uudestaan liikkeelle ja osui terassin pöytään, mihin se myös jäi.

Poliisit tulivat paikalle, ja saivat epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Miestä on kuulusteltu, mutta hän ei ole osannut antaa selitystä teolleen.

– Hänen muistikuvansa asiasta ovat tosi hatarat. Teon tarkoitusta ei varmasti koskaan kokonaan saada selville, Kinnunen arvelee.

Poliisin mukaan baarissa ei tapahtunut ennen tekoa mitään erikoista.

– Epäilty ei ole ollut tekemisissä miehen kanssa, jota kohti hän ajoi. Baarissa ei ole ollut riitaa, mutta tämä epäilty on käyttäytynyt oudosti ja epätavallisesti. Hän on ollut jonkin verran aggressiivinen, Kinnunen kuvailee.

Ajellessaan mies osui ainakin yhteen autoon. Sivulliset soittivat paikalle poliisit.

Poliisi tutkii tekoa törkeän pahoinpitelyn yrityksenä, törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:

    Uusimmat