Paljonpuhuvat kuvat: Näin karu näkymä oli Onnibussin kuljettajalla ennen turmaa – kaista peilijäässä muuten "kesäkelissä"

Tällainen näkymä Onnibusin kuljettajalla oli juuri ennen onnettomuutta: Toimitusjohtaja kuvailee kaistan olleen peilijäässä keskellä päivää ”muuten kesäkelissä” 0:27
Katso videolta, minkä näyn kuski kohtasi ennen

Onnibussin toimitusjohtaja Lauri Helke kertoo ymmärtävänsä kyljelleen tien penkkaan päätyneen linja-auton kuljettajaa. Helken mukaan tien ylläpito oli täysin laiminlyöty. Tilanne paljastuu kaatuneen bussin kojelautakuvista. 

Onnibussin toimitusjohtaja Lauri Helken mukaan perjantaina Salossa, Piihovin littymän kohdalla moottoritiellä sattunut linja-auto-onnettomuus johtui tien ylläpidon laiminlyönnistä. 

Hän kuvailee moottoritien olevan Suomen "ykkösmoottoritie".

– Eikä edes se, että kaista on peilijäässä keskellä päivää, mutta vielä on muuten lähes kesäkeli, hän avaa.

Ennen onnettomuutta kuljettaja oli ajanut kuvissa näkyvältä sulalta moottoritieltä ja rampilta peilijäässä olleelle joukkoliikennekaistalle.

Helke on itse taustaltaan linja-auton kuljettaja. Hän sanoo ymmärtävänsä kuljettajaa tilanteessa.

– Jos olisin ollut itse kuskina, olisi voinut käydä täysin samoin.

Helken mukaan ely-keskus vastaa tien kunnossapidosta. Hän pohtii, olisiko tien kunnostamisessa ollut tilapäinen häiriö.

 – Toivon, että tämä aiheuttaa reflektiota ely-keskuksessa, hän sanoo painokkaasti.

Vastaavia paikkoja paljon

Helke kertoo, että vastaavia paikkoja on lukuisia linja-autojen reiteillä.

Paikkojen yleisyydestä huolimatta Helke ei muista, että vastaavanlaisia tilanteita ”olisi juurikaan tullut vastaan”.

– Totta kai tiedostamme tämän asian ja olemme puhuneet siitä sisäisesti.

Kaikkien onneksi onnettomuuspaikan luona sijainneella bussipysäkillä ei ollut tapahtuma-aikaan matkustajia. Onnettomuudessa loukkaantuui lievästi kaksi matkustajaa. 

Helke uskoo, että suurilta vahingoilta vältyttiin turvavöiden ansiosta. Hän painottaa, että kyseessä ei ollut raju ulosajo.

– Bussin peräpää lähti ensin ohjaan, jonka jälkeen se kaatui. Sitä voisi kuvailla hidastetun elokuvan kaatumiseksi.

Helke ei tiedä, onko kuski ollut vielä auton ratissa onnettomuuden jälkeen.

Onnibussin kojelautakuvista kertoi ensimmäisenä Iltalehti

Lue myös:

    Uusimmat