Onnibussin linja-auto jyräsi bussipysäkin ja kaatui kyljelleen moottoritien rampilla – kaksi loukkaantui lievästi: "Olisi voinut käydä todella huonosti"

Onnibussin linja-auto kaatunut kyljelleen moottoritiellä Turusta Helsinkiin – kaksi loukkaantunut lievästi 0:43
Katso video tapahtumapaikalta.

Moottoritiellä Turusta Helsinkiin tapahtui kello 10.45 liikenneonnettomuus, jossa Onnibussin linja-auto kaatui kyljelleen. Onnettomuus tapahtui Piihovin liittymän kohdalla.

Pelastuslaitoksen mukaan mukana onnettomuudessa oli 12 henkilöä. Näistä yksi on linja-auton kuljettaja ja loput matkustajia. Kaksi ihmistä loukkaantui lievästi.

Päivystävän palomestarin Markus Raution mukaan kaksikerroksinen Onnibus-yhtiön bussi suistui moottoritien pysäkkirampilla, meni pysäkin lävitse ja kaatui ojaan.

–  Bussi oli lähestymässä pysäkkiä ja suistui bussipysäkin läpi. Jos pysäkillä olisi ollut odottamassa ihmisiä, siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Ilmeisesti vauhtia ei siinä kohtaa ollut paljon, mutta poliisi tutkii asiaa. Myös ajokelin vaikutusta onnettomuuteen tutkitaan, Rautio kertoi STT:lle.

Linja-auto oli matkalla Helsingistä Turkuun.

Pahemmalta vältyttiin Raution mukaan myös siksi, että ainakin valtaosa matkustajista oli omien sanojensa mukaan käyttänyt turvavyötä.

–  Matkustajat pääsivät ulos bussin takaikkunan kautta omin neuvoin, Rautio sanoi.

Silminnäkijä: "Erittäin liukasta"

MTV Uutisten haastatteleman silminnäkijän mukaan onnettomuudessa oli kaksikerroksinen Onnibus-yhtiön linja-auto.

– Näyttää siltä, että on erittäin liukasta ja bussi on liukunut ojan penkkaan. En osaa sanoa, onko näin käynyt, mutta vaikuttaa siltä, silminnäkijä kertoo MTV Uutisille.

Salolaisen silminnäkijän mukaan onnettomuuspaikalla oli useita ambulansseja. Hän kertoo nähneensä onnettomuuspaikalla useita siviilipukuisia ihmisiä jalkeilla.

Onnettomuudesta ei ole haittaa muulle liikenteelle, kertoo pelastuslaitos. Poliisi on aloittanut onnettomuuden tutkinnan. 

Vaurioituneen bussin nostamiseen arvioitiin kuluvan useampi tunti.

*Päivitys kello 13.02: Juttua ja otsikkoa täydennetty STT:n tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat