Teemu Suninen ajoi kaudella 2023 neljä MM-rallia Hyundai Rally1 -autolla. Vaikka tulokset olivat hyviä, ei suomalainen saanut enää kaudeksi 2024 ajopaikkaa pääluokasta.
Sen sijaan hän kilpaili Hyundailla WRC2-luokassa. Kuten hyvin tunnettua, tuli kaudesta todella vaikea. Kalusto ei ollut lähellekään sitä, mitä sen olisi pitänyt olla.
Rallin MM-sarja on tällä hetkellä murroksessa. Koko sarjan tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, millaiset uudet säännöt sarjaan saadaan sorvattua. Siitä riippuu myös paljon se, millainen tulevaisuus Sunisella on lajin parissa.
– Koen kyllä, että pärjäisin huipputasolla edelleen, Suninen sanoo Rallit.fille.
– Mutta sinne ei voi lähteä kylmiltään ajamaan ilman testejä. Siihen ei pysty kukaan, Suninen jatkaa.
– Edellisen kerran kun sinne pääsi ja sai ajaa testejä ja pääsi sinuiksi auton kanssa, niin silloin pystyi haastamaan sinne kolmen joukkoon. Usko on edelleen siihen olemassa.
Juuri tällä hetkellä rallin MM-sarjan pääluokkaan on kuitenkin äärimmäisen vaikea päästä. Rally1-luokan ajopaikat on jo täytetty ja niitä ajopaikkoja on ylipäätään vähän. Uudet säännöt määrittelevät lajin suunnan ja samalla ne ratkaisevat pääosin myös Sunisen tulevaisuuden lajin parissa.
– Se riippuu myös paljon rallin tulevaisuudesta ja siitä, mihin suuntaan laji on menossa, Suninen sanoo omiin mahdollisuuksiinsa viitaten.
