"Aika jännä tilanne" – Teemu Suninen kommentoi Hyundai-neuvottelujaan

Teemu Suninen ajaa tällä kaudella Hyundailla WRC2-luokassa.

Suninen esitti viime kaudella lupaavia otteita rallin MM-sarjan pääluokassa, mutta jäi täksi kaudeksi ilman ajopaikkaa.

Ajohommia suomalaisella riittää kuitenkin tälläkin kaudella. Sunisen kausi alkaa todennäköisesti keväällä Portugalin MM-rallista ja Hyundain Rally2-auton ratista. Portugali olisi Suniselle hyvin mieluinen paikka aloittaa kausi.

– Siellä nyt ollaan monena vuotena oltu ja hyviä tuloksia ajettu. Siellä olisi kiva aloittaa kausi, Suninen sanoi MTV Urheilulle.

– Meillä on vielä kuitenkin sopimusneuvottelut kesken. Ne pitää ensin saada maaliin tavalla tai toisella, Suninen jatkoi.

Laakereillaan Sunisen ei ole tarvinnut levätä nytkään. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää suomalaista.

– Nyt minulla on tietysti ollut iso vastuu testaamisessa. Siinä mielessä tämä on aika jännä tilanne, että heillä on halu käyttää minua, mutta ei ole päästy vielä sopimukseen, Suninen kertoi.

Suninen uskoo, että hänellä tulee olemaan iso rooli jatkossakin testaamisessa.

– Kyllä mä luulen, että he tarvitsevat huippukuljettajan, jos he haluavat saada tuloksia, Suninen sanoi.

– Emil (Lindholm) on toki ajanut hyviä tuloksia, mutta mun mielestä yhden kuljettajan varassa on huono olla tehdastiiminä. Aina voi tapahtua ihan mitä vain. Tulee yksi rengasrikko, niin tulos jää saamatta. Jos he haluavat isolla rintamalla lähteä kahdella kuljettajalla, niin olisi paljon helpompi saada tuloksia, Suninen linjasi.

Kahden kuljettajan käyttämisessä on paljon etuja.

– Siinä pystyy paljon tekemään yhteistyötä ja kehittää autoa yhdessä. Helpompaa on saada tuloksia aikaan kahden kuljettajan kanssa.

Suninen uskoo, että autoa tullaan kehittämään jopa yllättävän paljon.

– Kyllä siinä yritys on ainakin nyt ollut kova. FIA:lle on kysymysmerkki vielä se, että mitä uudistuksia tuodaan ja millä aikataululla. Sielläkin oli paljon asioita, jotka toimivat hienosti, mutta sitten joutui myös valitsemaan, mitä pystytään tekemään ja mitä ei. Kysymys on myös siitä, mikä vaikutus näillä uusilla autoilla on siihen, että miten paljon tätä autoa kannattaa lähteä kehittämään vai lähdetäänkö tekemään kokonaan uutta Rally2-autoa, Suninen taustoitti.

– Seuraavat viikot nyt varmasti näyttävät sen, mihin suuntaan mennään.

Sunisella on tänä vuonna todennäköisesti joka tapauksessa kevyempi ohjelma kuin viime vuonna. Se sopi suomalaiselle aluksi oikein hyvin.

– Onhan tämä muuttunut tosi paljon. Alkuun mä vähän vitsailinkin siitä, että olen nyt viettänyt vuoden 2022 kesälomia tässä. Ensimmäiset pari viikkoa se oli ihan hauskaa, mutta kyllä itselläni on kova halu päästä ajamaan taas ihan kunnolla, Suninen sanoi.

Viime vuonna Sunisella ei kesälomaa ollut, eikä juuri edes vapaapäiviä, kun hän ajoi MM-sarjan pääluokassa.

– Rally1-autoon hyppääminen oli aika rankka juttu, kun koko ajan oltiin menossa ja olin koko ajan valmis lähtemään. Niitä lomapäiviä ei oikeastaan ollut koko kesänä. Mutta se oli tosi hieno kokemus ja opetti paljon. Olisin halunnut päästä vain hyödyntämään niitä oppeja nyt enemmän, Suninen harmitteli.

Lue myös:

    Uusimmat