Mainos

Palaako F1 Pohjois-Afrikkaan? Tältä näyttää hulppea suunnitelma, joka rahoitettaisiin kryptovaluutalla

Formula ykkösten osakilpailua Tunisiaan suunnitteleva yhtiö aikoo toteuttaa massiivisen tapahtumamiljöönsä bittirahan avulla.

Tunisian F1-rata sijaitsisi 80 kilometrin päässä pääkaupunki Tunisista Hammametin kaupungin lähistöllä. Merenrantaan sijoitettava alue käsittäisi lähes viiden kilometrin mittaisen F1-radan lisäksi muun muassa 4 000 neliömetrin messu- ja ostoskeskusalueen, rantapromenadin, kahdeksan ravintolaa, kolme hotellia noin 2 000 majoituspaikalla, neljän stadionin tenniskeskuksen ja 18-reikäisen kansainvälisen golfkentän.

Mielenkiintoiseksi hankkeen tekee se, että se aiotaan toteuttaa kryptovaluutan avulla. Lontoossa päämajaansa pitävä Bitrace Investments -yhtiö pyrkii keräämään 25. tammikuuta alkavan kuukauden aikana 220 miljoonan edestä bittirahaa, jolloin hanke voisi nytkähtää eteenpäin.

Tunisia on viime vuosina kärsinyt pahoin matkailun vähennyttyä terrori-iskujen takia. Tapahtuma-alue olisi kuitenkin varsin omassa rauhassaan, mikä helpottaisi turvallisuuden takaamista 300 hehtaarin kokoisella alueella.

Formula ykkösiä on ajettu Pohjois-Afrikassa vain kerran, kun vuoden 1958 kisa Marokon Ain Diabin radalla jäi ainutlaatuiseksi kokeiluksi. Etelä-Afrikassa on kisattu kaikkiaan 23 kertaa vuosina 1962–93.

Lähde: France Racing

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.