Rallin MM-sarjassa siirrytään vuonna 2022 hybriditeknologiaan, mikä tuo mukanaan myös paljon uusia sääntöjä kisatapahtumien järjestämiseen.
Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti vielä joulukuussa maailman moottoriurheiluneuvoston kokouksessa uusia säädöksiä. Pöydällä on myös uudistus, joka rajaa reittiin tutustumisen WRC-tallien henkilökunnalta.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avaa, miksi hybriditesteissä on tullut rutkasti romua – autoissa on tapahtunut radikaaleja muutoksia
Kuljettajilla ja kartanlukijoilla erikoiskokeisiin tutustuminen on jo ennestään rajattu nuotituksen kahteen ajokertaan. Hybridiaikakaudella myös tiimien muulta henkilöstöltä tutustumista pätkiin rajoitetaan. Ensi vuonna tiimit voivat ajaa yhdellä autolla jokaisen pätkän vain kertaalleen läpi.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ei uudistuksesta tykkää, sillä entinen WRC-kuski haluaisi myös itse ajaa reitin läpi, jotta saisi kisasta paremman käsityksen.
– Siitä säännöstä oli kauden loppupuolella puhetta, että FIA sellaista kaavailee. Olen nähnyt ehdotuksen, mutta en viimeistä kirjausta. Henkilökohtaisesti se on minulle pettymys, koska en saa samaa fiilistä, kun en voi käydä pätkiä läpi, Latvala myöntää MTV Urheilulle.
– Pakko myöntää rehellisesti, että harmittaa. Toisaalta minä ymmärrän asian, koska pyrkimyksenä on vähentää trafiikkia pätkillä, jotta olisi vähemmän autoja ja ihmisiä liikenteessä. Toisaalta on monia ralleja, joissa on aika vähän kilpailijoita, jolloin tuota ongelmaa ei ole.
