Pakkanen kiristää Suomea ainakin joulukuun puoliväliin – uusi kuukausiennuste yllättää

Joulukuun ensimmäistä puoliskosta on tulossa jopa keskimääräistä kylmempi, mutta ei loppukuullekaan ole tiedossa vesikeliä. 

Tiistaina lumimyräkkä iskee erityisesti Itä-Suomeen, jossa lunta saattaa tulla jopa 15 senttiä. Vielä tiistaina Etelä-Suomeen ei ole lunta tulossa.

Talvi on saapunut keskuuteemme. Uusimman kuukausiennusteen mukaan kylmä ajanjakso kestää ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

– Sää on lähiviikon selvästi keskimääräistä kylmempää. Ennuste on muuttunut edellisestä siinä mielessä, että joulukuun puoliväliin asti kylmä sininen väri majailee Pohjolassa, kertoo meteorologi Liisa Rintaniemi.

Joulukuun puolivälin jälkeen säätyyppi olisi muuttumassa hieman keskimääräistä lämpimämmäksi, lähelle tavanomaista.

– Mitään vesi- tai loskakeliä ei olisi tulossa siinäkään vaiheessa, mutta kireimmät pakkaset ovat hellittämässä, sanoo Rintaniemi. 

Katso videolta, miten hyytävä talvisää iskee Suomeen! 

Lue myös:

    Uusimmat