Päivi Nerg Karjalaisessa: Kaksoiskansalaisten pääsy tärkeisiin virkoihin vaikeutuu

Suojelupoliisi on saamassa lisää tiedusteluoikeuksia, uutisoi sanomalehti Karjalainen. Myös kaksoiskansalaisten pääsyä tärkeisiin virkoihin aiotaan rajoittaa.

Jos eduskunta hyväksyy ensi syksynä muutokset sotilas- ja siviilitiedustelua koskevaan lainsäädäntöön, suojelupoliisi Supo saa valtuudet panna ihminen seurantaan ennen kuin rikosta on edes tapahtunut.

– Tarkoitus on saattaa siviilitiedustelun valmiudet kansainväliselle tasolle, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg perustelee uudistusta sanomalehti Karjalaisen haastattelussa.

Siviilitiedustelun valtuuksien laajentamisessa on kyse kokonaan uudesta laista, jonka on läpäistävä eduskunta 4/5-osan enemmistöllä, koska sama kirjaus on tarkoitus tehdä myös perustuslakiin.

Samalla tavalla ollaan laajentamassa myös sotilastiedustelun valtuuksia. Nergin mukaan lakiesitykset saadaan lausuntokierrokselle ensi kuussa.

Kaksoiskansalaiset osa kokonaisuutta

Kysymys kaksoiskansalaisten kelpoisuudesta joihinkin turvallisuuden kannalta kriittisiin tehtäviin on osa kokonaisuutta. Nergin mukaan asiaan liittyvät riskit tunnistettiin vuonna 2014 tehdyssä laajassa turvallisuusarviossa.

Nykytilanteessa on hänen mukaansa ainakin kaksi ongelmakohtaa. Ensimmäinen on se, että Suomessa ei ole rekisteriä kaksoiskansalaisista. Toisekseen laki ei velvoita ilmoittamaan kaksoiskansalaisuutta virkavalinnan yhteydessä.

– Lakimuutoksessa pohditaan, voisiko kaksoiskansalaisuuden salaaminen olla virkasuhteen purkamisen peruste, Nerg valottaa.

Nerg ei moiti Yleä

Nergiä huvittaa kysymys siitä, tekikö Yle palveluksen uutisoidessaan kohunomaisesti kaksoiskansalaisten virkakielloista Puolustusvoimissa ja heidän rajaamisestaan joidenkin koulutusten ulkopuolelle varusmiespalveluksessa.

– Kysehän ei ole turvallisuusviranomaisten näkökulmasta uudesta asiasta, kuten pari vuotta jatkunut lainvalmistelukin osoittaa. Ylen uutisoinnissa asia nousi esiin vähän väärästä kulmasta, mutta jos se innoitti kansalaisia pohtimaan asiaa, niin kyllä sitä silloin voi kutsua palvelukseksikin, Nerg muotoilee Karjalaisessa.

Lue myös:

    Uusimmat