Mainos

Jussi Niinistö: Kaksoiskansalaiset pääsevät sittenkin sotilasvirkoihin myös jatkossa – erivapaus heltiää kuitenkin vain, jos olet kotoisin "demokraattisesta oikeusvaltiosta"

16:01

Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan kaksoiskansalaisilla on jatkossakin pääsy sotilasvirkoihin lakiin kirjattavan erivapauden myötä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on tuomassa syksyn aikana eduskuntaan lakiesityksen, joka kieltäisi kaksoiskansalaisten pääsyn Puolustusvoimien sotilasvirkoihin ja Maanpuolustuskorkeakoulun upseerikoulutukseen.

Niinistö kuitenkin sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että tie upseeriksi olisi jatkossakin auki tiettyjen maiden kaksoiskansalaisille.

– Kaikkeen tähän lainsäädäntöön liittyy erivapaus. Eli kun olet demokraattisen oikeusvaltion ja Suomen kaksoiskansalainen, niin mitään ongelmia ei pitäisi olla. Esimerkiksi ruotsinsuomalainen, joita on tuhansia kaksoiskansalaisia, niin en näkisi mitään ongelmaa, jos he haluavat pyrkiä sotilasvirkoihin, Niinistö sanoo.

Niinistöltä kysyttiin, saisivatko niin sanotusti sopivien maiden kaksoiskansalaiset erivapauden automaattisesti.

– Erivapauteen tulee tietty prosessi, ja kyllä sanoisin, että aika ihmeellinen ruotsinsuomalainen tai sveitsinsuomalainen pitää olla, että ei tätä erivapautta saisi, Niinistö vastasi.

Sukset ristissä Mykkäsen kanssa

Puolustusministeriön ohella myös sisäministeriössä on valmisteltu kaksoiskansalaisiin liittyvää lakiesitystä, joka koskisi sisäministeriön alaista Rajavartiolaitosta. Tarkoitus oli, että kaksoiskansalaisuuskielto tulisi myös Rajavartiolaitokseen.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on kuitenkin ilmoittanut, ettei kieltoa tarvita, sillä hakijoiden taustat pystytään selvittämään riittävän hyvin turvallisuusselvityksillä.

Puolustusministeri Niinistö hermostui Mykkäsen ilmoituksesta ja on haastatteluissa kritisoinut tätä muun muassa sinisilmäiseksi, hapuilevaksi ja epävarmaksi.

– Hän on vaihtanut kantaansa, Niinistö perustelee luonnehdintojaan.

– Hän aikaisemmin kannatti täyskieltoa. Tässä prosessin varrella hän on vaihtanut kantaansa, Niinistö toistaa.

Puolustusministeriön valmistelema laki vaikuttaisi Maanpuolustuskorkeakoulun kautta myös Rajavartiolaitokseen.

– Rajavartiolaitoksen upseerit käyvät Maanpuolustuskorkeakoulun, ja se tarkoittaa sitä, kaksoiskansalaisuuskielto tulee koskemaan heitäkin. Mutta raja- ja merivartijat jäisivät ulkopuolelle, mitä pidän hyvin erikoisena ja jopa kansallisen turvallisuuden kannalta ongelmallisena, Niinistö sanoo.

Jussi Niinistön haastattelu Uutisextra-ohjelmassa lauantaina 29.9. klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.