Painajainen joululiikenteessä? Lakot synnyttivät liikennekaaoksen Ranskassa

Macronin kaavailema eläkeuudistus suututtaa työntekijöitä - suurlakot lamauttavat Ranskaa 2:00
Videolta voit katsoa uutisjutun Ranskan lakoista.

Ranskan joululiikenne takkuilee eläkeuudistuksia vastustavien lakkojen takia. Raideliikenteen työntekijöiden lakot jatkuvat, minkä vuoksi monet ranskalaiset ovat joutuneet keksimään vaihtoehtoisia kulkutapoja päästä joulupyhien viettoon.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti lauantaina "aselepoa" lakkoihin joulun ajaksi. Hallitus ja ammattiliitot eivät onnistuneet löytämään yhteistä säveltä aiemmin viikolla kiisteltyyn eläkeuudistukseen.

Niinpä viikkoja kestänyt liikennekaaos äityi entisestään sunnuntain menoliikenteessä, kun vain puolet pikajunavuoroista ja neljäsosa intercity-vuoroista pystyttiin ajamaan. Pariisin kuudestatoista metrolinjasta ainoastaan kaksi oli toiminnassa.

Maanantaina on kuitenkin tarkoitus muun muassa avata kymmenen metrolinjaa ja saada lisää pikajunia liikenteeseen.

Ranskan valtion raideyhtiö on kehottanut ihmisiä siirtämään matkojaan. Lakot jatkunevat ainakin uuteen vuoteen saakka.

Ranskalainen mielipidemittauslaitos IFOP julkaisi sunnuntaina luvut, joiden mukaan lakkojen tuki kansalaisten keskuudessa on tippunut kolme prosenttiyksikköä. Kuitenkin 51 prosenttia kansalaisista yhä kannattaa lakkoja.

Presidentille luvassa tuhansien eurojen kuukausieläke

Kiistelty eläkeuudistus poistaisi 40 erillistä eläkejärjestelmää yhtenäistämällä niitä. Osa erillisistä eläkeratkaisuista on tähän saakka tarjonnut varhaiseläkeratkaisuja ja muita etuuksia julkisten alojen työntekijöille, kuten veturinkuljettajille ja satamatyöläisille.

Uudistuksen myötä monien ihmisten eläkeikä voisi nousta 62 vuodesta 64 vuoteen.

Eläkeuudistuksesta on tullut henkilökohtainen riippakivi epäsuosiossa rypevälle presidentti Macronille. Hän on ilmoittanut luopuvansa presidentin eläkkeestään liennyttääkseen vihaa poliitikkojen etuoikeuksista, kertoo brittilehti Guardian.

Lehden mukaan Macron on ensimmäinen eläkkeestään luopuva presidentti yli 50 vuoteen. Eläke olisi yli 6 000 euroa kuussa. Lisäksi Ranskan presidentin kanslia on ilmoittanut, että Macron ei tule ottamaan paikkaansa Ranskan perustuslakineuvostosta, jossa entisillä presidenteillä on elinikäinen jäsenyys ja yli 13  000 euron kuukausiansio.

Guardianin mukaan Ranskan vasemmisto pitää Macronin ilmoitusta pr-temppuna, sillä entisenä liikemiehenä Macronilla on varaa luopua eläkkeestään.

Ranskan pääministeri Edouard Philippe on luvannut, että eläkeuudistuksessa valtion virkamiehiä kohdellaan samoin kuin muita kansalaisia.

Hän on myös sanonut aikovansa puskea uudistuksen läpi vastustuksesta huolimatta. Hänen mukaansa uusi eläkejärjestelmä on reilumpi ja parantaa esimerkiksi naisten eläkkeitä.

Lue myös:

    Uusimmat